TAKAPAKKIA!!

Sori äskeinen siis mun lento siirrettiin kokonaan huomiselle, koska Heathrowlla mulla olisi 5 minuuttia liian lyhyt vaihto, joten en saa mennä sille lennolle. GREAT!! No saan ainakin lisäaikaa perheen ja rakkaan kanssa... Ja tietysti mulla on nyt 26 tuntia aikaa panikoida.

Pakkauksenkin saan hoitaa rauhassa eikä nyt tarvitse ruveta hätiköimään.

Samalla nyt kun on hetki aikaa niin voisin päivitellä vähän tapahtumia mun läkäreitäkin, jotka oli ihanat! Kiitos kaikille jotka olitte <3

Mulle tehtiin ihan oma biisi, kiitos Joppe, Heikki ja João!

Sain myös siis sen kameran eli Canon EOS 500D on nyt mun. Sain myös iPadin tietokoneeks et saan sielläkin kirjotella blogitekstejä parhaani mukaan.

Tossa on myös kuva mun pakkauksista ja kävin koiran kaa viimeisiä lenkkejä ja se oli ihan innoissaan.

Huomasin, että mulla on pikkusen liian iso matkalaukku koska mulla ei yksinkertaisesti ole tavaraa, tai no, vaatteita. Äiti yritti tunkee mulle vaan lisää vaatteita mukaan, kun olin jo hienosti karsinut kaikki epätarpeelliset pois.

KLO 19.30 ->

Okei eli siis mun lento myöhästetään klo 19.30, koska mun viisumi tulee Suomeen vasta klo 17. Se meni vahingossa vielä Ruotsiin ja nyt se on vasta tulossa Suomeen. Lennän siis normaalisti samoilla vanhoilla lennoilla Lontoosta eteenpäin.

Soitin tänään myös mun hostäidille, joka vahvistettiin siis viikonloppuna. Sain heti kehuja mun enkun kielen taidosta ja oli ihanaa jutella Mauginin kanssa.

Kaikki palaset alkaa loksahdella paikalleen.. Eihän tässä ole kuin viimeinen päivä Suomessa. En tajunnut ollenkaan kun luin 0 AAMUA JÄLJELLÄ mutta tässä sitä ollaan ja parin päivän päästä torstaina klo 18.35 olen Palmerston Northin lentokentällä ja vastassa on uusi maailma.

Vietän vielä viimeiset tunnit kotona mahdollisimman rauhassa, että en menisi ihan paniikkiin. Aamulla multa tuli jo vertakin nenästä ja se kertoo, että olen tosi stressaantunut. No olihan vaakalaudalla mun lähtöajan siirto huomiselle tai jonnekin.

Viikko jäljellä

Musikaalikausi on nyt ohi ja stressi siirtyy muualle.

Nyt alkaa näkyä kaikki tää kiire ja lähtövalmistelut. Lentoliput tuli toissapäivänä, mutta vielä uupuu viisumi ja hostperhe. Viisumin kanssa tuli siis sellaisia pikku ongelmia, kun Itellalta tuli kirje, missä ilmoitettiin papereiden olleen irrallaan. Passi ja hyväksymispaperit oli siis hukassa. Onneksi, kun mentiin isän kanssa hakemaan uutta passia saatiin tietää, että vanha oli löytynyt. Ja hyväksymispaperit oli jatkanut matkaansa Haagiin asti. Mutta sitten tuli eteen seuraava ongelma, kun hyväksymispapereissa oli mulle väärä syntymäaika (1995) ja Uuden Seelannin koulukin oli hyväksyny mut sillä väärällä syntymäajalla. Explorius lupasi hoitaa ne paperit ja lähettää suoraan Haagiin.

Lentoni menee siis Helsinki - Lontoo - Hong Kong - Auckland - Palmerston North. Lentoaikaa yhteensä n. 27 tuntia. Matkustan siis Lontoosta eteenpäin vierekkäin ruotsalaisen kanssa. Lento lähtee tiistaina 24.1. klo 16.00 ja olen perillä Palmerston Northissa torstaina 26.1. klo 18.35.

En ole aloittanut vielä pakkaamista. Viuluun pitää hankkia uusi kotelo ja jousi ja edellinen viulu pitää palauttaa musaopistolle. Varasin juuri ajan kampaajallekin. Kaupassa pitäisi käydä. Tarvitsen takin ja parit kengät ainakin. Kamera-, tietokone- ja kännykkäongelmia ei ole ratkottu eli kiirettä pitää. Plus kouluun yksi 2-3 sivun henkilökohtainen essee, joka käsittelee murhaa.

Msuikaalin viimeisessä esityksessä, eilen, olin aivan varma etten itke, mutta viimeisen biisin ennen kiitoksia viimeisellä soinnulla mun ääni sortui täysin enkä voinut enää jatkaa laulamista. Kyyneleet vaan alko valua mun poskia pitkin. Itkin osaksi siksi, koska musikaali loppui, mutta tajusin, etten nää kaikkia näitä ihania ihmisiä pitkään pitkään aikaa. Itkin ja nauroinki välissä, mutta tunteellista se oli. Pidin myös puheen koko musikaaliporukalle. Se nyt oli mitä oli, koska koko ajan mun piti kerätä itteni, että jaksaisin ja pystyisin vielä jatkaa puhumista.

Kriisin verho alkaa laskeutua...

Noniin upeaa, olen kirjoittanut jo kaksi PITKÄÄ viestiä, ja MOLEMMAT katosivat tosta noin vaan jonnekin hyperavaruuteen!! Nyt tallentelen koko ajan joka kirjaimen välissä ettei vaan katoa enää yhtään mitään..


Mutta ensin vähä materialistista juttua...

Soitin tänään Exploriukselle ja kyselin pari asiaa viisumista, mutta samalla sain tietää, että lähtöpäiväksi on varmistunut 24.1. Hyvä uutinen on se, että en todennäköisesti joudu sittenkään lentämään yksin koko aikaa vaan saan seuraksi ruotsalaisen tytön. Hienoa siinä on sitten hyvää aikaa kerrata ruotsiakin.
Lentokentälle olen ajatellut jo kutsua vain pari ihmistä. Perhe on ykkönen ja toivon, että molemmat pikkuveljet tulisivat paikalle vaikka mikä olisi. Isovanhemmistakaan en tiedä haluanko heitä sinne, koska en halua mitään yltiösuurta tapahtumaa. Haluan, ettei tilanne karkaa käsistä ja mullekin on helpompi huomioida ja keskittyä vähempään määrään ihmisiä.

Kävin tänää myös shoppailemassa alennusmyynneissä, mutta sen olen oppinut, että melkein poikkeuksetta kaikke vaatteet tai tavarat mitä löytää alesta on normaalihintaisia tuotteita. Niin kävi nytkin. Ostin nyt vain kaikkea yleishyödyllistä jota ei tarvitse pelätä, että ne jää tänne käyttämättömänä eivätkä lähde mukaan. Mukaan sattui siis pari toppia, musta ja valkoinen, alusvaatteita ja hame. Kävin myös kuolaamassa paria kameraa, joista toisen olen päättänyt hankkia mukaan ikuistamaan maisemia, paikkoja ja ihmisiä.


... ja sitten oikeaa asiaa.

Faktahan on, että olen Suomen maaperällä enään 24 päivää ja noin 16 tuntia!

Pelottavaa on se, etten itse ymmärrä sitä.

Välillä tuntuu siltä, että loukkaan muita, koska en pysty vielä käsittämään mitä on tapahtumassa. Toisista voi tuntua ettei mua kiinnosta tai en välitä ollenkaa. Elän niin hetkessä ja olen sen verran spontaani, että voi olla, että ymmärrän vasta lentokentällä, että tämä on menoa. Ja siksi haluan sinne vain kaikkein tärkeimmät ihmiset paikalle. Eikä tällasia isoja asioita ei voi ymmärtää ennen kun on itse kokenut ne. Vaikka tiedän, että vastassa on kulttuurishokki, kielimuutos ja vaikka mitä muuta, en pysty kuitenkaan ymmärtämään millaista se todellisuudessa on. On totta, että toiset selviytyvät paremmin kuin toiset tuonlaisista ongelmista tai muutoksista, mutta kukaan ei voi olla täysin valmistautunut siihen. Pystyn opiskelemaan englantia hyvin, että pärjään sillä, pystyn etsimään tietoa Uuden-Seelannin tavoista, pystyn valmistautua jetlagiin, mutta en pysty silti poistamaan sitä, että kaikki on erilaista käytännössä.
Tuntuu karulta myös vain jättää kaikki tänne ja aloittaa "uusi elämä" jossain muualla. Tuntuu kuin heittäisin pois kaikki ihmiset joista välitän. Välillä olen myös miettinyt, jos voisin pysäyttää ajan täällä, elää vuoden Uudessa-Seelannissa ja sitten taas jatkaa elämää juuri siitä mihin se jäi. Mutta mun on pakko vaan hyväksyä, että ihmiset kasvaa ja muuttuu, kaveriporukat muuttuu, eikä kaikki ole samalla tavalla kun palaan.

Vaikka en ymmärtäisikään asian suuruusluokkaa ja seurauksia kunnolla, oon miettiny useasti miten muut ottavat tämän. Jotkut kertovat suoraan kuinka vaikeaa se on ja se on ihanaa! Ja se myös auttaa mua ymmärtämään tätä.. Se, että mulle vaan kertoo, että olen täällä enään 26 päivää tekee ihmeitä. Ajatukset alkavat hyrrätä ja ymmärrän edes hetkeksi, miten asian laita oikeasti on. Huolehdin välillä ehkä liikaakin miten muut jaksavat ja yritän myös keskittyä omaan itseeni, jotta jaksan sitten ottaa vastaan kaiken ikävän, shokit ja muutokset. Ehkä siinä on jotain perää, kun mun sanotaan olevan sellainen äiti hahmo. Nyt täytyy myös muistaa, että olen menossa yksin maailman toiselle puolelle ja siellä mun täytyy itse pystyä hoitamaan kaikki mun asiat. Vaikka mulla onkin tukea siellä, kuten hostperhe, ja aluevalvoja, ei ne pysty hoitamaan mun henkistä kuntoa. Mun täytyy itse pitää itseni kunnossa.

Kyllä tää alkaa mulle vähitellen valkeamaan missä mennään. Monia asioitakin on vielä mitä pitää hoitaa, mutta ei paljoa. Kaikki maksut pitäisi olla maksettu ja enää puuttuu viisumi. Lentoliput tulee sitten jossain vaiheessa postissa, ja isäntäperhettä odotellessa.


Ai niin voisin kertoakin tässä samalla mistä tulee blogini nimi. Eli Kiwi tarkoittaa uusiseelantilaista ihmistä ja Do on murteella Party. Joten nopea suomennos on Uusiseelantilaisten Juhla!

Hyvää Uutta Vuotta kaikille :)