Family

Liian paljon on taas tapahtunut enkä ole ehtiny tai tosin sanoen en ole tehnyt aikaa kirjoitella blogiin. Elämässä on myös tapahtunut pari muutosta.

Suurin muutos ja näkyvinkin on mun perheen muutos. Vaihdoin perhettä noin kolme viikkoa siiten ja olen todella onnellinen vaihtoon. Nyt voisin sanoa, että olen vasta alkanut elämään. Ennen edellisessä perheessä en päässyt osaksi perhettä, vaikk välillä siltä tuntuikin. Osaksi vaihtoa hankaloitti tilanteen vaihtuminen niin nopeasti. Joku päivä tuntui ihan hyvältä ja toinen täynnä tuskaa. Ja koska pärjäsin siinä perheessa (tai hostäidin kanssa), eikä mun asiat olleet aivan hirveästi. Mutta yhden illan jälkeen, kun juoksin kouluun illan musikaali harjoituksiin kaatosateessa itkien, ymmärsin, että jotain pitää muuttaa. Kuulostaa aika rajulta, mutta ajattelin etten saa valittaa pienistä asioista ja minun täytyy vain sopeutua tilanteesee, mutta fakta on että jos ei vain tunne itseään tervettulleeksi 7 kuukauden jälkeen ei asiat ole ihan kohdallaan. Myös kun kuuntelin toisten vaihtareiden perhe tilanteita ymmärsin, ettei silloinen perheeni ollut tapaus jota pitäisi sietää. Suurimman muutoksen huomasin ajattelutavassani kun pääsin uuteen perheesee. Pari kuukautta sitten odotin Suomeen pääsyä. En halunnut lähteä heti, mutta odotin sitä hetkeä, että pääsen oikeaan perheeseen ja turvalliseen tuttuun ympäristöön. Mutta tällä hetkellä aika tuntuu vain lentävän ja pelkään, ettei minulla ole tarpeeksi aikaa. Tottakai aika loppuu kesken kun nauttii.

Mutta nyt siis uusi perheeni sisältää hostisän ja -äidin, Brian ja Sharon. Molemmat työskentelevät in town, joten mun on helppo saada kyytiä koulun jälkeen, jos en pääse kotiin koulubussilla. Koulubussi siis lähtee 5 vaille 8 läheisen tien päästä, ja tähän mennessä olen joutunut kävelemään sen matkan kerran. Perheessä on myös kaksi collieta (siis koiraa). Todella energisiä ja leikkisiä ja rakastavat palloja. Takapihalta löytyy upea maisema Tararua range ja Flying Fox.

Koulussa musikaali on ohi ja lopuksi pidettiin kunnon pippalot, mutta tällä kertaa en sentään itkenyt niin kuin Suomessa. Toisaalta olen todella onnelline, että saatiin musikaali ohitse, koska se ei ollut maailman parasta katseltavaa. Loppuje lopuksi olen onnelinen että olin pelkästään ensemble eli kuorossa.
Koulun normaalissa kuorossa alettiin viime viikolla laulamaan suomalaista kappaletta Sydämeni Laulu säv J. Sibelius ja san. Aleksis Kivi. Oli todella hauskaa yrittää saada ihmisiä lausumaan vanhaa suomea, ja kun jossain vaiheessa tai aika useasti en itsekään ymmärtänyt niitä sanoja.
Ensi viikolla on koeviikko, joten saan maanantain ja tiistain vapaiksi. Perjantain joudun siirtämään mun iltapäivä kokeen aamuksi, koska mun pitää olla juna-asemalla 3.40pm valmiina lähtemään Etelä-Saarelle vaeltamaan. 5 päivää, 75 kilometriä. Siitä tulee hauskaa!
Ja sen jälkeen kaksi päivää koulua ja LOMA! Ensimmäine viikko menee taas vaeltamassa. Ensin koulun kanssa kahdeksi yöksi ja yksi yö kotona ja kavereiden kanssa kaksi yötä. Ja seuraavalla viikkolla sain kutusun famille, joten voisin käväistä siellä pari päivää.


Hankalin asia vaihto-oppilaana olemisessa on kasvaminen ja uuten totuttautumine. Perjaatteessa elämä on samanlaista joka puolella maailmaa (tai ainakin Uudessa-Seelannissa verrattuna Suomeen). Jossai vaiheessa menee hyvin ja toisinaan asiat pännii ja otta päähän ja tuntuu siltä, ettei mikään oikein onnistu. Ja siinä vaiheessa on huono, että on myös toinen maailma jossain, koska yleensä kaikki huonot asiat pelkästään kulkeutuu tänne puolelle. Vaikken aina vielkään ymmärrä mitä ihmiset puhuvat, koska kyseessä on jokin tapahtuma, paikka tai henkilö elämä sujuu normaalisti. Jossai vaiheessa mietin onko mun oikeasti pakko mennä takaisin vai saisinko jäädä tänne. Tuntuu kun olisin löytänyt itselleni hyvän paikan. Mulla on ystäviä ja kavereita ja koti. Kieli sujuu ja ihmiset ymmärtävät minua, vaikken täydellinen kielinero olekaan. Ja suomenkieli kuulostaa ja tuntuu todella oudolta.
Haluan nyt ottaa irti kaiken minkä saan näistä viimeisistä kuukausista, kun mun ei enää tarvitse huolehtia perheestä. Voin mennä kotiin hyvillä mielin ja jopa odottaa sitä.

p.s. Sain nolata itseni oikein kunnola tänään tai melkein. Pari kertaa vuodessa koulussa on mufti päivä ei jokainen sa pukeutua omiin vaatteisiinsa eikä tavitse uniformua. Tänään minä tietenkin unohdin koko jutun ja saavuin kouluun hostisän kyydissä. Onneksi sain kyydin kotiin ja sain vaihdettua vaatteet enne kun ensimmäine tunti alkoi, mutta oli pieni kuumotus..

Sweeney Todd

Viime yönä en oikein pystynyt nukkumaan, koska mietin liikaa mun eilistä koe-esiintymistä Sweeney Todd musikaaliin. Lauloin Green Finch and Linnet Bird, mikä on Johannan soolo. Kuuntelemassa oli molemmat draama opettajat ja molemmat musiikin opettajat. Jouduin alottamaan laulun puolivälistä, koska muuten se olisi ollut liian pitkä. Alussa olin aika hermostunut ja laulaminen nyt meni miten miten meni, mutta loppu kuulosti jo paljon paremmalta. Sen jälkeen mun piti lukea pari Johannan line, koska ne arvasi, että haen Johannan roolia. En osannut lausua joitain sanoja kunnolla, ja kun olin lukenut ne rivit ne kysyi, että osaanko tehdä British accent. En ole koskaan tehnyt sellaista. Suomalaisia aksentteja tai slangeja omaksun kyllä todella nopeasti, mutta englanti on täysin eriasia. Nyt olen stressannut, että tämä homma kaatuu mun englannin kielen taitoon. Ne sanoi, että mun lauluääni on hyvä tai jotain sellaista, mutta mun engalnnin kielen taito ja aksentti on ongelma. Mä todella haluan sen roolin ja uskon, että todella pystyisin tekemään sen. Tottakai se tarkoittaisi paljon työtä, mutta haluaisin myös kokea sen.
Ja nyt vain odottelen tuloksia!

Music is my life!

Elämä loistaa! Sain vihdoin ja viimein lisättyä ihmisiä facebookiin, koska yksi jätkä kyseli onko mulla facebookia ja sen kautta olen saanut lisättyä kaikkia muitakin. Mut kutsuttiin viikonlopuksi jo jonnekin, mutta en pääse kun olen Castlepointissa. Kuorossa oli taas ihanaa. Olin ihan nolona, kun toinen musiikin opettaja, joka tuli kuuntelemaan meidän harjoituksia, tuli vain sanomaan: "Where did you get that kind of soprano voice?" Olin ihan, että mikä ääni ja vastaus oli, että se on mahtava. Olen saanut muiltakin kuorolaisilta kehuja, ja yksikin tyttö oli stemma harjoituksissa: "En halua olla sun vieressä, kun ott niin hyvä". Ja laulutunnilla sain myös kehuja mun tekniikasta ja toinen tyttö oli vähän kujalla. Ja heti ensimmäisenä, kun lauluopettaja testasi mun äänialan niin kysyi aionko olla Major Produktionin aikaan vielä täällä ja mun pitää katsoa sieltä roolia Johanna. Olin ihan äimänä. Aion todellakin hakea Sweeney Toddiin. Vähän mietityttää mun englannin taito, että riittääkö se ja onko ohjaaja ok sen kanssa, että jollain roolilla on todella omituinen aksentti. Mutta hakea aion, vaikka joku valittaisikin. Muuten en pääse mihinkään, enkä tiedä olisinko onnistunut. Mutta musikaalisesti menee ainakin hyvin. Paitsi unohdin taas eilen mun pianotunnin. Ja huomenna pitää mennä ostamaan e-kieli viuluun, koska en ole vieläkään saanut sitä hankittua, ja olisi ihan mukavaa päästä soittamaankin. Ja musiikin opettaja kyseli jo sen perään, koska sillä on kuulemma suunnitelmia mun varalle. Ou no!

Ainiin ja tänään otettiin koulukuvat! Ryhmäkuva oli sairaan tiukka. Eturivissä tytöt polvet ja nilkat yhteen hame jalkojen väliin, käden polvien päälle ja seisovat kädet selän taakse. Yksityiskuva onnistui varmaan ihan hyvin, mutta ID cardin kuva meni aivan plörinäksi. Katsotaan mitä siitä tuli, mutta hirveä se on.
Ja pidettiin 12.51 pm 2 min hiljainen hetki Christchurchissa kuolleiden muistoksi. Tasan vuosi sen maanjäristyksen jälkeen.