Viisumi, koulu, perhe, ystävät...

En ole oikeen jaksanut kirjoitella tänne kun hommaa on ollut aika paljon. Loma todellaki oli tarpeen, mutta en tiiä kuinka kauan mulla taas menee et ymmärrän että oikeasti on loma. Mutta ennen kun rupeen selittää mitään, Hyvää Joulua kaikille! Aika karua kun ei oo lunta mutta kyl tää tästä, kun on oikeenlaista musiikkia, glögiä, kuusi, hyvää seuraa...
Vastailin Uuteen Seelantiin kouluun ja kyselin vähän kurssien toimimisesta ja onko esimerkiksi järkevää että opiskelen englantia samalla kurssilla kun kaikki muutkin koska mun englannin kielen taito ei vedä vertoja niiden äidinkielen taidolle. Ja sain tehtäväksi yrittää etsiä Jean Sibeliuksen Op. 18 nro 6 Sydämeni Laulu kamarikuoro versio. Ajattelin kysyä koululta mutta muuten tuntuu siltä etten taida saada sitä oikein mistään.

Mutta nyt on siis Suomessa aikaa enää tasan kuukausi!! En pysty kuvittelemaan, että lähden. Kaikki kysyy jännittääkö ja mikä jännittää. En oikein osaa sanoa mikä jännittää. Totta puhuen ei mua jännitä se matka sinne tai perhe tai mikään sellanen, vaan enemmänki ystävät täällä. Oon saanu jo monet itkut aikaan (ja ehkä poden huonoa omatuntoa siitä, että lähden) ja monet kysyvät ehdinkö vielä nähdä ennen kun lähden, mutta mun on pakko sanoa, etten yksinkertaisesti ehdi, koska esimerkiksi koulu vie tällähetkellä niin paljon aikaa. Siis nytkin lomaa on viikko vähemmän kuin normaalisti koska musikaalitreenit alkaa 2. päivä.
Pienenä mainoksena siis Vaskivuoren lukion 21. musikaali Punainen Neilikka, ensi-ilta 7.1. ja liput lippu.fi.


Viisumin teko on jo alkanut ja kohta se pitäisi lähettää Haagiin, Alankomaihin. Nauran aina välillä niille kysymyksille, kun halutaan tietää esim olenko joskus ollut tai olenko valtion agentti! Enhän mä sitä kuitenkaan kertoisi jos olisinkin..... :)

Ainiin ja sitten lähtemistä ja sen tuomaa huonoa omatuntoa ei helpota yhtään, että päätin alkaa seurustella tässä vähän aikaa sitten. Miten miehet aina onnistuvat sattumaan paikalle juuri silloin, kun aika ei välttämättä ole se paras? Mutta kyllä mä uskon, että tästäkin selvitään. Ollaan me puhuttu mun lähtemisestä, mutta tottakai se on arka aihe ja herättää tunteita.

Nyt kuitenkin mulla on lomalla aikaa hoitaa kaikkia asioita ja nähdä kavereita ja rauhoittua. Yritän kirjotella tänne mahdollisimman usein ja aina kun tulee jotain uutta tietoa.

Masterton, Wairarapa, Wellington, New Zealand

Sain koulupaikan!
Wairarapa College, Masterton.

Masterton sijaitsee n. 100 km Wellingtonista koilliseen, puolen toista tunnin ajomatkan päässä. Lännessä näkyy Tararua Forest Parkin lumihuipuiset vuoret, idässä ranta on noin 40 kilometrin päässä. Asukkaita Mastertonissa on reilu 23 000 asukasta, eli huomattavan paljon vähemmän kun Vantaalla (200 000 asukasta). Lämpötilat ei poikkea Suomen lämpötiloista kuin, että talvella -30 pakkasasteen sijaan Mastertonissa on -4. Kesällä on suurinpiirtein samat lämpötilat eli 25-32 astetta. Äiti on jo innoissaan ostamassa uutta takkia ja muita vaatteita..

Koulu sijaitsee siis aika keskustassa, lähellä kaikkea. Koulussa on tällä hetkellä noin 1140 oppilasta, mikä on ihanaa, koska Vaskivuoressa on myös vähän yli tuhat niin olen tottunut siihen määrään opiskelijoita. Sain listan koulun kursseista ja nyt pitää ruveta valitsemaan kursseja. Alustavasti haluaisin Music, Drama, Outdoor Education, Photography, English ja Math. Matikkaa on pakko ottaa, koska unohdan muuten kaiken ja kirjotuksista voi tulla hiukan haastavat, varsinkin kun aion kirjottaa pitkän matikan.
Koulun nettisivut:
http://www.waicol.co.nz/


On jotenkin helpottunut olo, kun sain tietää koulupaikan ja lähtö alkaa konkretisoitua. Mutta toisaalta se herättää ärsyttävän tuskallisia ja surullisia tunteita.
Ensimmäistä kertaa, kun luin viestin koulupaikasta aloin kiljua keskellä koulun aulaa. Olin niin innoissani asian mennessä eteenpäin. Hetken kuluttua istuin alas ja aloin itkeä. Tuntuu hirveältä jättää kaikki taakseen vuodeksi. Kaikki muuttuvat sen aikana ja tällä hetkellä en haluaisi päästää irti mistään.
Vaikeinta on varmaan silloin, kun saan tietää jotain uutta ja konkreettista lähdöstä. Todennäköisesti tajuan todella vasta lentokentällä, että se on menoa. Voin kuvitella itseni lentokoneessa juuri kun kone nousee ilmaan, kuuntelen jotain hyvää (tunteiden täytteistä) biisiä ja yritän pidättää itkua, etten nolaa itteeni.

Mutta ensi tiistaina meen uusimaan passin koska sen pitäisi olla vuoden vaihtarivuoden jälkeen vielä voimassa. Ja sitten odottelemaan viisumipapereita.

Kohta jo?

Sain kutsun lähtövalmennukseen!!
Oon koko ajan ajatellut, että lähtöön on vielä tosi kauan aikaa, mutta yhtenä päivänä koulussa huomasin, että jaksoa on enää jäljellä puolet ja seuraavan jakson loppupuolella lähden jo vaihtoon! Matikan tunnilla (kun niin aktiivisesti opiskelin) huomasin, että seuraava kurssi on yli vuoden päästä. Se tuntuu niin kaukaiselta ja mahdottomalta.

Lähtövalmennus osuu musikaalitreenien päälle, mikä on aika syvältä, mutta onhan sinne pakko mennä ja varmasti hyödynkin jotain siitä. En ole ihan varma mitä siellä selitetään, mutta aika varmasti ihan perusasioita kaikesta esim. perheestä, tavoista ja sellasesta. Plus siellä on muitakin vaihtareiksi lähteviä, joten voin tutustua ja avautua lähtötunnelmista :D

Viimeiseksi vielä vähän syvältä aivojen pölyttyneestä osasta pieni mietintä:
Koko ajan tuntuu, että yritän tarrautua ihmisiin ja pitää niitä lähellä, mutta onks se hyvä, kun joudun kuitenkin kohta päästämään melkein kokonaan irti...

Ristiriitoja

Voisin päivitellä taas pitkästä aikaa vähän ajatuksia.

Tällä hetkellä vaihto-oppilasvuoden miettiminen herättää ristiriitaisia tunteita. Toisaalta olen innoissaan lähössä, mutta vuosi on pitkä aika. On ihmisiä, joita en haluaisi jättää vuodeksi. Pahin pelko on, että joillekin mun rakkaille sattuu jotain sillä aikaa, kun olen vaihdossa. Kaikki tietenkin vaan kannustaa lähtemään: "Se on ainutlaatuinen kokemus!"
Pikkuveljetkin on ehkä ruvennu reagoimaan lähtööni, koska vanhempi, Johannes, on ruvennu halaamaan melkein joka kerta, kun menee nukkumaan. Onhan se aika iso paikka, kun sisarus lähtee vuodeksi kokonaan pois. Johannes on itse ilmoittanut lähtevänsä jenkkeihin, kun tulee siihen ikään. Jos oikein laskeskelen, niin lähden sinä samana vuonna inttiin, kun Johannes lähtisi vaihtoon. (Ne, jotka eivät siis tiedä, niin aijon mennä inttiin lukion jälkeen. Santahaminaan..)

Mutta iloisempiakin asioita pyörii mielessä. Kuten musikaali!
Punainen Neilikka on hyvällä mallilla ja liput tuli myyntiin tällä viikolla. Ensi-illan paikoista on enää 1/4 jäljellä! Eli jos on kiinnostusta katsomaan, niin lippu.fi ja Punainen Neilikka :)

Muuten, Exploriukselta tuli pari viikkoa sitten kysely miltä lentokentältä haluan lähteä. Vastaus oli tietenkin Helsinki-Vantaan lentokentältä. Mutta tuli jotenkin läheisempi fiilis lähtöön. Se oli niin konkreettinen kysymys. Ei mikään "Kuvaile isäsi ja äitisi luonnetta."

Tässä nyt vielä odotellaan 14 viikkoa lähtöön. Postailen parhaani mukaan.