HEL - LHR

Joo joo nyt ollaan päästy Itämeren ylle kokonaan pois Suomesta. Kuuntelen vaan musaa ja yritän hillitä itseni. No olen loppujen lopuksi yllättävän rauhallinen. Ei tunnu siltä, että lähtisin pitkäksikin aikaa pois, koska olen aiemminkin lentänyt yksin n. 18 tuntia. Tulin silloin jenkeistä lomalta Los Angeles - Vancouver - Frankfurt - Helsinki. Eli sillä tavalla tää ei ole uutta ja tiedän, että tää tulee olemaan todella raskasta vieraalla kielellä, toisessa maassa, eri kulttuurissa, eri ihmisten kanssa. Edellisellä kerralla olin kuitenkin tulossa kotiin.
Nyt aletaan jakamaan kanasalaattia ja juotavaa.
Tajusin myös, että kun pääsen Uuteen Seelantiin, niin mun on pakko ostaa liittymä ja datapaketti, että pääsen ottamaan yhteyttä keneenkään. Mulle siis pystyy lähettämään kännykkään viestejä, mutta en voi vastata niihin. Mutta en aio pelkästään olla yhteyksissä Suomeen, että ensin saan oman elämän kuntoon ja alkuun siellä puskassa (niinkuin Johannes asian ilmaisi). Sain ohjeeksikin, että aluksi en saisi ottaa paljoa yhtään yhteyttä Suomeen, koska elän siellä enkä voi keskittyä johonkin muuhun.

En oikein ymmärrä mitään tästä koko jutusta. Olen ihan hukassa mihin oon menossa? Kuinka kauan matkustan sinne? Miksi menen sinne? Kuka/Ketä siellä on? Kauan olen siellä? Miten mun pitää selviytyä siellä? Millä kielellä mä siellä toimin?

Mä tykkään lentää ja nautin siitä, että pääsen uuteen paikkaan. Lentokone merkitsee mulle aina uutta upeaa paikkaa, jonka saan kokea, jotakin uutta ja erilaista.

Huomasin, että mulla on Johanneksen luokkasormus sormessa. Pieni herkistymisen paikka.. En pääse näkemään sen rippijuhlia tai muutenkaan puhumaan ja kuuntelemaan sen hauskoja juttuja koulusta ja muista sähläyksistä. Pietarilta haluisin olla kuulemassa ensikokemuksia yläkoulusta ja kuunnella kun se selittää kaikkea futiksesta, mistä en kyllä yleensä tajua puoliakaan. :') Äidin kanssa on ihana analysoida ja arvioida muita ihmisiä. Tulen niin kaipaamaan sitä. Isän kanssa ei niin paljon puhuta, mutta me ollaan molemmat niin vänskiä, että ymmärretään toisiamme ainakin välillä, kun puhutaa äidin kanssa.
Olen kyllä niin happy, etten laittanut meikkiä ollenkaan. Ajattelin, mutta onneksi jätin laittamatta.

HEL International Airport

Pakko sanoo tunne on todella ristiriitainen. Istun Finnairin koneessa ja odotan, että kohta lähetään kohti Lontoota. Tunteet vaihtelee koko ajan. Välillä on niin iloinen, kun katon ulos ikkunasta (sain siis ikkunapaikan 15F), mutta melkein heti seuraavaksi alan melkein itkemään, koska mietin teitä kaikkia, jotka jäätte mun selän taakse. Tää musiikki ei yhtään auta asiaa, kun täällä soi tälläinen ylirauhoittava musiikki. Katon vaan näitä ihmisiä, joilla kaikilla on joko työmatka tai niillä on perhe mukana. Kun menin passin tarkastukseenkin niin mun edellä oli sellainen perhe missä oli joku 3 lasta ja niillä kaikilla oli toisensa. Nyt kaikki loputkin matkalaukut on lastattu ja enää 12 minuuttia Suomen kamaralla. Olin niin onnellinen, kun sain vielä hoitaa kaikki lähtöselvitykset suomeksi. Huvittavaa kuunnella kapteenin selostuksia englanniksi, kun se on sellaista tönkköä suomienkkua. En ole uskaltanut lukea mitään kirjoja mitä sain läksäreissä.
Huomasin, että ajattelen selviäväni vain ensin tästä lennosta. En ol vieläkään ymmärtänyt, että lähden pois 10kk. Ihan hyvä sinällään, sillä sitten mun on helpompi selviytyä koko vuodesta. Olen saanut paljon ihania viestejä ja puhelun ja mulla kyllä tulee ikävä kaikkia! Se yksikin puhelu oli kyllä todella itkuinen ja oli pakko lopettaa, koska en olis varmaan päässyt portille siinä kunnossa. Tai mua ei olis päästetty mukaan.
No nyt ruiskutetaan siipien ja muun koneen päältä lumet ja jää pois, että tää hökötys lentäisi. Nyt niistä tuli ihan vihreät..
Vielä kolme minuuttia. Ja nyt sytty merkkivalot.

Ja nyt se on menoa!! Suomi me näemme seuraavaksi 1. Joulukuuta. <3

TAKAPAKKIA!!

Sori äskeinen siis mun lento siirrettiin kokonaan huomiselle, koska Heathrowlla mulla olisi 5 minuuttia liian lyhyt vaihto, joten en saa mennä sille lennolle. GREAT!! No saan ainakin lisäaikaa perheen ja rakkaan kanssa... Ja tietysti mulla on nyt 26 tuntia aikaa panikoida.

Pakkauksenkin saan hoitaa rauhassa eikä nyt tarvitse ruveta hätiköimään.

Samalla nyt kun on hetki aikaa niin voisin päivitellä vähän tapahtumia mun läkäreitäkin, jotka oli ihanat! Kiitos kaikille jotka olitte <3

Mulle tehtiin ihan oma biisi, kiitos Joppe, Heikki ja João!

Sain myös siis sen kameran eli Canon EOS 500D on nyt mun. Sain myös iPadin tietokoneeks et saan sielläkin kirjotella blogitekstejä parhaani mukaan.

Tossa on myös kuva mun pakkauksista ja kävin koiran kaa viimeisiä lenkkejä ja se oli ihan innoissaan.

Huomasin, että mulla on pikkusen liian iso matkalaukku koska mulla ei yksinkertaisesti ole tavaraa, tai no, vaatteita. Äiti yritti tunkee mulle vaan lisää vaatteita mukaan, kun olin jo hienosti karsinut kaikki epätarpeelliset pois.

KLO 19.30 ->

Okei eli siis mun lento myöhästetään klo 19.30, koska mun viisumi tulee Suomeen vasta klo 17. Se meni vahingossa vielä Ruotsiin ja nyt se on vasta tulossa Suomeen. Lennän siis normaalisti samoilla vanhoilla lennoilla Lontoosta eteenpäin.

Soitin tänään myös mun hostäidille, joka vahvistettiin siis viikonloppuna. Sain heti kehuja mun enkun kielen taidosta ja oli ihanaa jutella Mauginin kanssa.

Kaikki palaset alkaa loksahdella paikalleen.. Eihän tässä ole kuin viimeinen päivä Suomessa. En tajunnut ollenkaan kun luin 0 AAMUA JÄLJELLÄ mutta tässä sitä ollaan ja parin päivän päästä torstaina klo 18.35 olen Palmerston Northin lentokentällä ja vastassa on uusi maailma.

Vietän vielä viimeiset tunnit kotona mahdollisimman rauhassa, että en menisi ihan paniikkiin. Aamulla multa tuli jo vertakin nenästä ja se kertoo, että olen tosi stressaantunut. No olihan vaakalaudalla mun lähtöajan siirto huomiselle tai jonnekin.