Tramping!

Tramping on ihanaa! Mun jalat ja kädet on mustelmilla ja täynnä naarmuja, enkä tiedä puolistakaan mistä ne on tullut, lihakset on ihan kipeet, jalat, niinkun jalkapöydät on turvonneet ja oli aika tuskallista kävellä viimeinen päivä ja 2. päivänäki. Myös lonkissa on ihana mustelmat packistä. And I was loved – by mosquitos! En ymmärrä, nimittäin Suomessa mulla ei ole minkäänlaisia ongelmia hyttysten tai muiden ötököiden kanssa, mutta täällä olen aivan syöty. Nukuttiin joka yö teltoissa ja meillä tytöillä oli vain 3 hengen teltta, mutta kaikki 4 ängettiin samaan. Oli pikkusen ahdasta, mutta ainakin ensimmäisenä yönä sain yllättävän hyvin unta. Ja se hien määrä mitä kertyy 3 päivän aikana. Ei meillä tietenkään siellä pusikossa mitään suihkua ollut ja mä en käynyt kertaakaan uimassa. Heti, kun pääsin kotiin niin suihkuun! Ah, jotenkin sitä arvostaa enemmän, kun ei ole päässyt mihinkään pariin päivään. Kaikki vaatteet on pakko pestä, käytin tai en, koska ne haisee aivan samalta.
Sain sentään aurinkoa sen aikana, ja taisin vähän palaakin, koska toisena päivä oli todella kuuma ja lähdettiin vasta lunchin jälkeen. En ollut kun vähän aikaa auringossa, mutta täällä se on vähän eri asia. Mutta ei auringon saaminen ollut ainoa hyvä puoli. Jos oikeasti haluaa nähdä Uutta Seelantia kannattaa lähteä tramping. Maisemat on oikeasti kuin suoraan jostain elokuvasta. Maasto vaihtuu koko ajan, ensin ylämäkeä, kohtisuoraan, ja heti seuraavaksi alamäkeä, kohtisuoraan. Toisena päivänä oli tappo nousu; 600 metriä melkein kohtisuoraa ylöspäin. Ja siis oikeasti näin -> /. Ja polku on jossain paikoissa vain A4 kokoinen ja toisella puolella pudotus. Ihan hullua! Meinasin pari kertaa nyt viimeisenä päivänä nyrjäyttää nilkkanikin, ihan tasasella kyllä, mutta kun on niin väsynyt niin ei vaan jaksa. Pahinpia varmaan oli kaikki alamäet. Kun ensin oli kiivennyt hirveän ylämäen niin jalat on niin puhki ettei jaksa mitään. Mun jalat alkoi tärisemään, kun vähän koukistin polvia. Mutta hyvää treeniä se oli! Välillä teki mieli pyöriä alas. Jalat oli myös ihan märät koko ajan, varsinkin mulla, kun oli vaan lenkkari, jotka ei pitänyt yhtään vettä. Ylitettiin aina kaikkia pikkupuroja, välillä isompiakin, missä oli sillat, mutta nekin ihana huterat ja polku oli välillä pelkkää mutaa. Jossain vaiheessa ei enään kiinnostanut oliko kengät märät vai ei, koska anyway olin pohkeita myöten mudassa.
Ennen kun päästiin edes lähtemään tuli eteen pieniä ongelmia, nimittäin mun pack oli liian suuri, joten jouduttiin unpack se ja vaihtamaan opettajalta lainaamaan packiin. Loppujen lopuksi saatiin kaikki selvitettyä. Melkein kaikki mun vaatteetkin oli lainassa opettajalta. Ensi tarmpingille ostan kaikki omat kamat. Packin kanssa pitää katsoa, mutta mulla on 4 viikkoa aikaa.
Harmittaa vaan kun en ottanut kameraa mukaan, koska en halunnut rikkoa sitä tai ottaa yhtään ylimääräistä painoa mukaan. Onneksi meidän opettajalla, miss joku en muista, oli kamera ja saan siltä joitain kuvia.
Opeteltiin myös selviytymistaitoja. Ensimmäisenä iltana meidän piti tehdä nuotio, märistä puista. Haettiin metsästä puita ja uitettiin ne joessa. Eli oikeasti märistä puista. Onnistuttiin melkein, mutta jotkut onnistui todella hyvin. Toisena päivänä tehtiin emergency shelters (Anteeksi en osaa suomentaa). Meidän ryhmän shelter oli paras. Se oli siistiä.
Mutta yleisesti: Ei suositella korkean paikankammoisille, huonokuntoisille, ei-luonto ihmisille, luovuttajille, eikä hienohelmoille.

Waitangi Day and muuta mukavaa

3.2.: Yeah sain internetin toimimaan! Lähdetään jo ensi keskiviikko tramping & camping matkalle kolmeksi päiväksi. Ja maanantai on vapaa, joten on pitkä viikonloppu. Aion nukkua pitkään ja puhua ihmisten kanssa Skypessä.


Viikonloppu vietetty ja oon saanu puhua monien kanssa, mikä on ollut ihanaa ja mahtavaa, mutta olisin halunnut puhua vielä parin ihmisen kanssa. Maugin ei tainnut hirveästi tykätä, kun joka aamu noin kello 9-12 puhuin vain skypessä ja facebookissa. Aloitin myös kirjottamaan kirjeitä ihmisille. Saa nähdä kuinka kauan niillä menee Suomeen asti, ja kuinka kallista se on. Voisin tehdä taktisesti, että lähetän kaikki kirjeet kotiin ja äiti ja isä voi lähetellä niitä eteenpäin. Mutta sitten ette saa kaikkia hienoja leimoja ja postimerkkejä.. Mutta heti viestiä, kun kirjeet tulee perille niin tiedän kauan pitää odotella ja kuinka paljon aikasemmin pitää lähettää jotain, jos haluan sen jonain tiettynä päivänä perille.
Pitää nyt varoa kuitenkin, kun sain netin, etten liikaa ota yhteyttä Suomeen. En todellakaa ole ottanut enkä viikolla varmaan ehdi eli viikonloppu tulee olemaan mun yhteydenotto aika. Tää aikaero tekee asioista pikkusen hankalaa, kun illalla kun mulla olisi aikaa niin Suomessa kaikki on valmistautumassa kouluun ja kun Suomessa on ilta niin minä olen valmistautumassa kouluun.
Ensi viikolla, tai itseasiassa tällä viikolla on aika paljon ohjelmaa luvassa, sillä jo ylihuomenna, keskiviikkona lähden vuorille trampingiin kolmeksi päiväksi ja lauantaina Wellingtoniin. Huomenna pitää vielä ostaa ruoat ja varusteita trampingiä varten ja hoitaa vähän pankkiasioita, koska koululla ei voi maksaa credit cardilla ja pitäisi maksaa musiikin tunnit ja outdoor education -kurssi. Kallista tämä koulunkäynti: ensin pitää maksaa verot, että pääsee edes koko kouluun, seuraavana tuntimaksut (musiikintunnit, kuorot, soittotunnit, outdoor education..), sitten kirjat ja muut välineet. Ja välineet on todella tarkat, esimerkiksi musiikissa saa käyttää vain 2B kynää.
Oli todella outoa nyt lomalla, kun käytiin siskon kanssa kaupungilla tai townissa, niin kun nähtiin joitain koulukavereita. En melkein tunnistanut ihmisiä, kun uniformu on niin erilainen kun normaalit omat vaatteet. Käytiin siis katsomassa The Girl With The Dragon Tattoo. Oli muuten todella hyvä leffa, suosittelen! Mutta varautukaa väkivaltaisiin seksuaalisiin kohtauksiin. Näyttelijät oli todella hyviä, outoa oli vaan se, kun Daniel Craig näytteli ruotsalaista ja koko tarina tapahtui Ruotsissa, mutta kaikki puhuivat englantia. Tottakai isoissa Hollywood leffoissa kaikki on englanniksi, mutta oli hauska nähdä ruotsinkielisiä tv-kanavia, lehtiä ja kadunnimiä ja muita nimiä.
Tänään oli Waitangi Day eli 172 vuotta sitten maorit ja engalntilaiset kirjoittivat sopimuksen jostain yhdessä elosta kai. Puistossa oli kaikkea ohjelmaa, mutta enimmäkseen lapsille. Oltiin joku puoli tuntia katsomassa paikkoja ja lähdettiin ottamaan kuvia muualla puistossa. Yritän muuten saada kuvia kuvat.fi sivustoon, koska on pikkusen ongelmia tänne lataamisessa. Blogspot ei ymmärrä, että mulla on tiedostoja täällä, mutta ne ei ole niinkuin normaalisti koneella.

p.s. Näin myös mun hostserkkuja lauantaina ja ne oli ihania!

Kaipuu

Nyt ärsyttää hiukan. En ole vieläkään saanut internettiä toimimaan ja vihdoin kun Lena sai niin huomaan, että tarvitsen uuden MicroSIMin. Mun olisi pitänyt ennen kortin laittamista iPadiin, laittaa se puhelimeen ja soittaa jonnekin ja sitten vasta laittaa se iPadiin. En voi enään laittaa sitä kännykkään, koska se on MicroSIMin kokoinen. Menen huomenna siis ostamaan uuden internetcardin. Sitten pääsen Skypettämään ja puhumaan kaikkien kanssa. Tänään tuli pieni haikeus, koska kuuneltiin yksin hyvä biisi musan tunnilla (Ain't No Mountain High Enough) ja Lena kertoi, että sitä oli jo ystävät pyytäneet shoppailemaan. Ei mulla vielä ole kunnolla ikävä, on vaan kurjaa, kun en pääse puhumaan kenellekään. Tajusin myös, että viimeksi, kun puhuin äidin kanssa oli lentokentällä. Ja siitä on yli viikko. Huomenna illalla olen ollut maassa viikon. Ja ensimmäinen kouluviikko on ohi. Huomenna on vielä englantia, mediaa, musiikkia, matikkaa ja outdoor educationia.
Ensimmäinen matikan tunti oli tänään ja ne kaikki asiat mitä käydään tänä vuonna on mulle vanhoja juttuja. Toisaalta se on hyvä, koska silloin voin keskittyä kieleen ja nämä asiat eivät kuitenkaan olleet mulle niitä helpoimpia, joten on ihan hyvä kerrata.

Olen saanut jo ainakin 4 ihmiseltä kehuja mun englannin taidosta ja yksi kehui mun aksenttia. Myös Sanni, ainut suomalainen mun lisäksi, kehui mun englannin taitoa ja ihmetteli miten osaan sitä niin hyvin. En oikein ymmärrä miten voin saada kehuja, koska en koskaan ole ollut hyvä kielissä. Mun englannin numero on aina ollut alle 8.
Puhuttiin Sannin kanssa koko lunch time, eikä yhtäkään sanaa suomeksi. Oli tosi ihana jutella, jonkun kanssa jolle ei tarvinnut selitellä joitain tapoja tai kouluuan liittyviä eroja. Siis onhan se mukavaa yrittää selittää, mutta ei siitä kukaan yleensä ymmärrä mitään. Puhuttiin myös jätkistä ja Sanni sanoi, että tulen huomaamaan, että jätkät ovat täällä erilaisia. Olin vähän hämmentynyt, mutta Sanni sano, että ymmärrän parin kuukauden päästä.. En yhtään tiedä mitä se tarkotti, mutta se nähdään parin kuukauden päästä.

...

Koulussa alkaa sujua, vaikka englannin tunnilla on vielä vähän ongelmia. Aion ottaa piano tunteja koululta koko vuodeksi ja ne maksaa vain $120 vuodelta. Huomenna on pääsykokeet kuoroon, mutta olen aika varma, että opettaja ottaa mut sisään. Tänään oli myös ensimmäinen Outdoor Education tunti. Olen samassa ryhmässä toisen suomalaisen, Sannin kanssa, joka on ollut täällä jo puoli vuotta. Puhuttiin pari lausetta suomea ja vaihdettiin takaisin englantiin. Sovittiin, ettei puhuta suomea ollenkaan enään. Outdoor Educationin kanssa mennään sukeltamaan, kalliokiipeilemään, viikoksi laskettelemaan, vaeltamaan, ja samalla opetellaan selviytymistaitoja... Ihan sairaan hienoa! Pelottaa vähän, että kohta tulee lasku siis kaiken sujumisessa, koska kaikki on mennyt niin hyvin tähän asti ja aina elämässä on ala- ja ylämäkiä, ja jotta voisi tulla alamäki on pakko tulla ylämäki.
Huomasin tänään, että siitä on nyt viikko, kun lähdin kotoa. Päivät menee jotenkin todella nopeasti, mutta silti hitaasti. Joka päivä koulussa, kun olen "yksin" (harvoin, tai yleensä lunchin aikaan, kun muut puhuvat omiaan ja olen vain hiljaa) aika tuntuu menevän todella hitaasti, mutta muuten aika lentää. Kotonakin tuntuu, etten ehdi tehdä mitään kun heti koulun jälkeen käydään Lenan kanssa nopeasti kaupassa ja tullaan kotiin, ruokitaan eläimet ja rupean tekemään kouluhommia tai muuta vastaavaa. Ja seuraavaksi Maugin tulee töistä ja on tea ja sitten on jo ilta. En tiedä mihin mun aika riittää, kun ja jos saan sellaisia kavereita, jotka kutsuvat mut jonnekin illaksi.
Olen muuten ottanut käyttöön vihon, jonne laitan sanoja joita en ymmärrä (niitä tulee paljon, varsinkin lukiessa), ja myöhemmin tarkistan sanakirjasta ne ja kirjoitan ylös. Yritän myös käyttää niitä sanoja mahdollisimman nopeasti, jotta ne jäisi mieleen.
Olen ruskettunut! No samalla vähän palanut, mutta en sentään pahasti. Laitan joka aamu aurinkorasvaa, koska kuljen päivän aikana auringossa vähän väliä.
Sain vihdoin selville eläinten nimet. Labradorinnoutaja on Levi, harmaa kissa on Shadow (she) ja kultainen kissa on Marshie (he).