Ball

Viime viikon perjantaina sain tuntea itseni filmitähdeksi tai muuten tärkeäksi henkilöksi salamavalojen räpsyessä punaisella matolla. Kyseessä oli koulun Ball tai amerikkalaisittain Prom eli tanssit.
Kaikki olivat pukeutuneet tietenkin parhaansa mukaan iltapukuihin. Monet oli myös käynyt kampaajalla laittamassa hiukset ja jotkut myös meikin. Mä säästelijäänä tein hiukset, meikin ja kynnet itse ja olin todella tyytyväinen lopputulokseen.

Ilta alkoi Pre-Ball tapahtumalla kaverin luona, jonne melkein kaikkien vanhemmat saapuivat paikalle ja tietenkin myös partnerit. Käveltiin hostsisko Lesleyn kanssa sinne ja vaihdettiin mekot päälle. Sain todella paljon kehuja mun mekosta, jonka olin siis tilannut internetin suuresta maailmasta. Mekko oli myös todella halpa vain NZ$140 eli sellaiset 100 euroa. Jouduin myös lyhentämään mekkoa ja se maksoi NZ$60. Jossain vaiheessa joudun varmaan myös pienentämään sitä, koska kyseessä oli koko 12 eli 40.
Otettiin paljon kuvia ja syötiin vähän ennen kuin jokainen omaan tahtiinsa sain kyytinsä paikalle ja lähti koululle. Mun partneri oli hankkinut meille vanhan Ford urheiluauton. Useilla oli vintage autoja, mutta mukaan mahtui myls pari erikoisuutta, kuten asuntoauto, traktori, rekka, opetusauto, poliisiauto... Minä olin vain onnellinen, että meillä oli kyyti.

Ovet meille avasivat valkohansikkaiset pukuihin pukeutuneet miehet sateenvarjojen kanssa, koska siellä hiukan tihutti. Paikalla oli suurin piirtein 100 ihmistä katsomassa kaikkien saapumista. Ennen kun astuttiin ulos pystyin kuulemaan ihmisten huudot ja näin salamavalojen välkkymiset. Olin varma, että kompastun johonkin tai mun mekko jää kiinni, etten pääse ulos autosta ja kaadun naamalleni. Onneksi pääsin auton eteen, jossa otettiin ensimmäinen kuva. Sen jälkeen matka jatkui punaiselle matolle joka olin noin 15 metsiä pitkä. Tuntui niin hienolta kävellä kaikkien ihmisten edessä ja näyttää parastaan. Otettiin vielä kuva punaisen maton lopussa ja koulun ovien edessä.
Sisällä ensin kysyttiin liput, jotka tietenkin mun partneri kantoi taskussaan. Sitä seurasi security tarkastus, mikä ei ollut mikään maailman paras. Ja lopuksi käteltiin rehtoria enne kun päästiin saliin.

Matka saliin kävi mustan tunnelin läpi, joka oli koristeltu pienillä valoilla. Ja sali oli koristeltu pienillä lumihiutaleilla, koska teemana oli Winter Wonderland. Suoraan edessä oli tanssilattia, jonka keskellä oli upea valkoinen puu koristeltu pienillä valoilla ja lavalla oli cover bändi soittamassa. Tanssilattia oli rajattu valkoisella verkolla muusta tilasta, josta suurin osa oli täyttä ruokailupöytiä. Vasemmassa kulmassa oli valkosuklaalähde ja pieniä herkkupaloja, kuten kuivattuja hedelmiä, joita pystyi dippaamaan suklaassa. Oikeassa kulmassa oli Photobooth eli pieni kuvakoppi. Kävin siellä illan aikana ottamassa kuvia mun partnerin ja parin vaihto-oppilaan kanssa.

Ilta oli aivan huippu ja nautin siitä aivan täysillä. Jatkoille en saanut mennä, ja toiset kiusasivat "on perjanatai ilta kyllä sieltä jotain hyvää telkkarista tulee.." Mutta minkäs sille voi, ei mun partnerikaan mennyt.

Pari viikkoa sitten kuulin yhdeltä japanilaiselta vaihto-oppilaalta, joka käy siis eri koulua kuin minä, että jotkut Year 11 oli pumunut musta ja mun mekosta meijän tanssiaisissa. Olin aika äimänä lyöty, mutta tavallaan ylpeä, koska olin ainakin oonistunut näyttämään hyvältä.

Oikeasti tämähän oli jo viime 3.8. mutta olen ollut toooodella laiska kirjottelemaan.

All those lost lifes

You kinda come blind to all the bad things in the world when all your things are so well. You see war everywhere, on TV, movies, games... You don't realize that that is a reality for some and all they know. All the lost life's just for some political conflict. All the children without parents, without a place to call home, without an education, without a safe place to grow up. All the parents who lost their children and a big part of their life.
You never respect your lifestyle and situation too much. Life is unpredictable and be away in the next second. Every second someone dies somewhere around the world and some from the natural causes. There is nothing you could do about it but they still are humans. All with the same rights, all with parents, in here or in the better place, all with feelings.

Back where I live!

Takaisin turvallisesti Uudessa Seelannissa. Suomi sujuu nyt todella sujuvasti mikä ei ole mikään hyvä juttu. Pitäisi varmaan pitää kuukauden tai parin tauko kokonaan niin saisin englannin taas kunnolla takaisin.

Mutta Sydney oli aivan upea! Sanoinkin Satulle, että jos mulla joskus olisi varaa asua siellä niin varmasti asuisin. Sääkin oli loppujen lopuksi kohtuullisen hyvä.
Pääsin siis näkemään ja kokemaan vaikka mitä: näin chinatown, kävin Sydney Towerissa, kävin Sydney Opera Housessa katsomassa konserttia, pitelin aitoa oikeaa Stradivarius viulua käsissäni (!!!), pääsin tutustumaan upeisiin ihmisiin ja samalla sain käsityksen rikkaiden ihmisten elämästä, kävin Sydney Aquariumissa tekemässä tuttavuutta haiden kanssa...
Oli myös ihanaa saada tutustua Satuun ja Inkeriin, koska vaikka ovatkin mun toisia serkkuja niin en oikeastaan niitä tunne. Enkä edes muista Satua koskaan aikaisemmin kunnolla tavanneeni. Myös Satun partneri oli mukava ja hauskaa seuraa, ja sin myös hiukan oman ikäistä seuraa Satun partnerin pojan kanssa kun hengailin. :D

Tavallaan hiukan ikävöinkin suurta kaupunkia ja Sydney on mahtava. Loppujen lopuksi vaikka rakastan olla farmilla niin mun on pakko jossain vaiheessa pakko päästä kaupunkiin. Sen verran citygirl mä kuitenkin olen.

Sydney

Kun laskeuduttiin Sydneyyn pystyin näkemään Opera Housen ikkunasta. Se oli upean näköistä. Iltarusko kajasti horisontissa ja Opera Housen valot heijastivat kaikki sen muodot.
Maahantulo lomakkeeseen jouduin vastaamaan kysymykseen olenko ollut farmilla viimeisen 30 päivän aikana ja tottakai olen ollut. No jouduin sitten menemään erikois tarkastuksen kautta, mutta eihän ne edes avannut mun laukkua, koska vastasi ettei mulla ole yhtään likaisia vaatteita mukana. Ja mun Visakin toimi ihan hyvin. Ärsyttää vain välillä vastailla kysymyksiin asutko Uudessa Selannissa? No teknisesti en mutta käytännössä kyllä.

Mun suomenkieli pääsi todelliselle koetukselle, kun saavuin Satun luokse. Vastasin ensin kaikkeen aika lailla englanniksi, mutta kyllä se sitten siitä alkoi toipua. Pääsin kuitenkin puhumaan englantia Satun puolison ja poika-in-lawn kanssa, joten se helpotti asiaa huomattavasti. Ja joka kerta kun Satu tai Inkeri puhuivat Suomea, mulla meni hetki että aloin ymmärtää. Yhden kerran en ymmärtänyt kokonaista lausetta.
Loppu illasta aloin jo päästä kärryille suomenkielen kanssa. Paitsi jos joku nopeasti sanoi mulle jotain suomeksi automaattisesti vastasin englanniksi. Ja pyysinkin anteeksi, että jos tulevaisuudessakin vastaan englanniksi.
Suomi tuntuu niin kömpelöltä.

Mutta jo nyt rakastan Sydneytä. En ole piitkään aikaan ollut suuressa kaupungissa. Ja tuntui jo ihanalta kävellä Wellingtonissa, koska kukaan ei tunne sinua, kukaan ei välitä mihin olet menossa.
Ja Mastertonin 23 000 ihmisen ja farmin 800 lampaan jälkeen 5,5 miljoonan ihmisen kaupunki tuntuu todella suurelta. Ja muutenkin, koska en varmaan koskaan ole käynyt näin suuressa kaupungissa. Tai en tiedä Berliinistä. Mutta kun ajo lentokentältä, joka aika keskustassa, kestää noin tunti Manlyyn eli suburb missä Satu asuu.