Collage

Collage

lauantai 25. elokuuta 2012

Ball

Viime viikon perjantaina sain tuntea itseni filmitähdeksi tai muuten tärkeäksi henkilöksi salamavalojen räpsyessä punaisella matolla. Kyseessä oli koulun Ball tai amerikkalaisittain Prom eli tanssit.
Kaikki olivat pukeutuneet tietenkin parhaansa mukaan iltapukuihin. Monet oli myös käynyt kampaajalla laittamassa hiukset ja jotkut myös meikin. Mä säästelijäänä tein hiukset, meikin ja kynnet itse ja olin todella tyytyväinen lopputulokseen.

Ilta alkoi Pre-Ball tapahtumalla kaverin luona, jonne melkein kaikkien vanhemmat saapuivat paikalle ja tietenkin myös partnerit. Käveltiin hostsisko Lesleyn kanssa sinne ja vaihdettiin mekot päälle. Sain todella paljon kehuja mun mekosta, jonka olin siis tilannut internetin suuresta maailmasta. Mekko oli myös todella halpa vain NZ$140 eli sellaiset 100 euroa. Jouduin myös lyhentämään mekkoa ja se maksoi NZ$60. Jossain vaiheessa joudun varmaan myös pienentämään sitä, koska kyseessä oli koko 12 eli 40.
Otettiin paljon kuvia ja syötiin vähän ennen kuin jokainen omaan tahtiinsa sain kyytinsä paikalle ja lähti koululle. Mun partneri oli hankkinut meille vanhan Ford urheiluauton. Useilla oli vintage autoja, mutta mukaan mahtui myls pari erikoisuutta, kuten asuntoauto, traktori, rekka, opetusauto, poliisiauto... Minä olin vain onnellinen, että meillä oli kyyti.

Ovet meille avasivat valkohansikkaiset pukuihin pukeutuneet miehet sateenvarjojen kanssa, koska siellä hiukan tihutti. Paikalla oli suurin piirtein 100 ihmistä katsomassa kaikkien saapumista. Ennen kun astuttiin ulos pystyin kuulemaan ihmisten huudot ja näin salamavalojen välkkymiset. Olin varma, että kompastun johonkin tai mun mekko jää kiinni, etten pääse ulos autosta ja kaadun naamalleni. Onneksi pääsin auton eteen, jossa otettiin ensimmäinen kuva. Sen jälkeen matka jatkui punaiselle matolle joka olin noin 15 metsiä pitkä. Tuntui niin hienolta kävellä kaikkien ihmisten edessä ja näyttää parastaan. Otettiin vielä kuva punaisen maton lopussa ja koulun ovien edessä.
Sisällä ensin kysyttiin liput, jotka tietenkin mun partneri kantoi taskussaan. Sitä seurasi security tarkastus, mikä ei ollut mikään maailman paras. Ja lopuksi käteltiin rehtoria enne kun päästiin saliin.

Matka saliin kävi mustan tunnelin läpi, joka oli koristeltu pienillä valoilla. Ja sali oli koristeltu pienillä lumihiutaleilla, koska teemana oli Winter Wonderland. Suoraan edessä oli tanssilattia, jonka keskellä oli upea valkoinen puu koristeltu pienillä valoilla ja lavalla oli cover bändi soittamassa. Tanssilattia oli rajattu valkoisella verkolla muusta tilasta, josta suurin osa oli täyttä ruokailupöytiä. Vasemmassa kulmassa oli valkosuklaalähde ja pieniä herkkupaloja, kuten kuivattuja hedelmiä, joita pystyi dippaamaan suklaassa. Oikeassa kulmassa oli Photobooth eli pieni kuvakoppi. Kävin siellä illan aikana ottamassa kuvia mun partnerin ja parin vaihto-oppilaan kanssa.

Ilta oli aivan huippu ja nautin siitä aivan täysillä. Jatkoille en saanut mennä, ja toiset kiusasivat "on perjanatai ilta kyllä sieltä jotain hyvää telkkarista tulee.." Mutta minkäs sille voi, ei mun partnerikaan mennyt.

Pari viikkoa sitten kuulin yhdeltä japanilaiselta vaihto-oppilaalta, joka käy siis eri koulua kuin minä, että jotkut Year 11 oli pumunut musta ja mun mekosta meijän tanssiaisissa. Olin aika äimänä lyöty, mutta tavallaan ylpeä, koska olin ainakin oonistunut näyttämään hyvältä.

Oikeasti tämähän oli jo viime 3.8. mutta olen ollut toooodella laiska kirjottelemaan.