My hardest time of the year

Autumn is kicking in even harder everyday. Darkness and rain effect on my mood. This is the hardest time of the year, at least for me. The weirdest thing is that although I am very tired I for some crazy reason I force myself to stay up for like 11pm. I know I have to wake up at 6.30am or I miss the bus.

I don't know how I'm coping with all the things going on at the same time. There's orchestra, theatre, musical, singing lessons, two choirs, violin etc. And in the next two weeks I will have at least one big performance of them. On side I also should be doing some real school work. I'm doing my last courses before the final exams, the matricular examinations, and they're crusial.

In the back of my head I'm trying to keep an eye on my mental health. Just checking how do I create my thoughts, how do they affect on my behaviour and are my thoughts and acts realistic and rational.

I just watched the movie Black Swan. Although some ballet dancers criticize the movie I like the message that I receive: there is no perfection. It is dangerous to get involved so deeply into something that you cannot handle. In my case it means that I shouldn't get involved in too many things which eventually burns me out and locks me down physically and psychologically. Luckily I know already what's it like so I can see the signs if I'm still in my senses.

Hopefully this is temporary. Mostly it's up to me but you never know. Luckily I have a lot people to support me: my family (although it's tense sometimes), friends and of course my boyfriend.

Eventhough the sun doesn't shine and the sky is just pissing on us I'm trying my best: smile and give hugs.

Waiting for the snow season to kick in!

Family

Liian paljon on taas tapahtunut enkä ole ehtiny tai tosin sanoen en ole tehnyt aikaa kirjoitella blogiin. Elämässä on myös tapahtunut pari muutosta.

Suurin muutos ja näkyvinkin on mun perheen muutos. Vaihdoin perhettä noin kolme viikkoa siiten ja olen todella onnellinen vaihtoon. Nyt voisin sanoa, että olen vasta alkanut elämään. Ennen edellisessä perheessä en päässyt osaksi perhettä, vaikk välillä siltä tuntuikin. Osaksi vaihtoa hankaloitti tilanteen vaihtuminen niin nopeasti. Joku päivä tuntui ihan hyvältä ja toinen täynnä tuskaa. Ja koska pärjäsin siinä perheessa (tai hostäidin kanssa), eikä mun asiat olleet aivan hirveästi. Mutta yhden illan jälkeen, kun juoksin kouluun illan musikaali harjoituksiin kaatosateessa itkien, ymmärsin, että jotain pitää muuttaa. Kuulostaa aika rajulta, mutta ajattelin etten saa valittaa pienistä asioista ja minun täytyy vain sopeutua tilanteesee, mutta fakta on että jos ei vain tunne itseään tervettulleeksi 7 kuukauden jälkeen ei asiat ole ihan kohdallaan. Myös kun kuuntelin toisten vaihtareiden perhe tilanteita ymmärsin, ettei silloinen perheeni ollut tapaus jota pitäisi sietää. Suurimman muutoksen huomasin ajattelutavassani kun pääsin uuteen perheesee. Pari kuukautta sitten odotin Suomeen pääsyä. En halunnut lähteä heti, mutta odotin sitä hetkeä, että pääsen oikeaan perheeseen ja turvalliseen tuttuun ympäristöön. Mutta tällä hetkellä aika tuntuu vain lentävän ja pelkään, ettei minulla ole tarpeeksi aikaa. Tottakai aika loppuu kesken kun nauttii.

Mutta nyt siis uusi perheeni sisältää hostisän ja -äidin, Brian ja Sharon. Molemmat työskentelevät in town, joten mun on helppo saada kyytiä koulun jälkeen, jos en pääse kotiin koulubussilla. Koulubussi siis lähtee 5 vaille 8 läheisen tien päästä, ja tähän mennessä olen joutunut kävelemään sen matkan kerran. Perheessä on myös kaksi collieta (siis koiraa). Todella energisiä ja leikkisiä ja rakastavat palloja. Takapihalta löytyy upea maisema Tararua range ja Flying Fox.

Koulussa musikaali on ohi ja lopuksi pidettiin kunnon pippalot, mutta tällä kertaa en sentään itkenyt niin kuin Suomessa. Toisaalta olen todella onnelline, että saatiin musikaali ohitse, koska se ei ollut maailman parasta katseltavaa. Loppuje lopuksi olen onnelinen että olin pelkästään ensemble eli kuorossa.
Koulun normaalissa kuorossa alettiin viime viikolla laulamaan suomalaista kappaletta Sydämeni Laulu säv J. Sibelius ja san. Aleksis Kivi. Oli todella hauskaa yrittää saada ihmisiä lausumaan vanhaa suomea, ja kun jossain vaiheessa tai aika useasti en itsekään ymmärtänyt niitä sanoja.
Ensi viikolla on koeviikko, joten saan maanantain ja tiistain vapaiksi. Perjantain joudun siirtämään mun iltapäivä kokeen aamuksi, koska mun pitää olla juna-asemalla 3.40pm valmiina lähtemään Etelä-Saarelle vaeltamaan. 5 päivää, 75 kilometriä. Siitä tulee hauskaa!
Ja sen jälkeen kaksi päivää koulua ja LOMA! Ensimmäine viikko menee taas vaeltamassa. Ensin koulun kanssa kahdeksi yöksi ja yksi yö kotona ja kavereiden kanssa kaksi yötä. Ja seuraavalla viikkolla sain kutusun famille, joten voisin käväistä siellä pari päivää.


Hankalin asia vaihto-oppilaana olemisessa on kasvaminen ja uuten totuttautumine. Perjaatteessa elämä on samanlaista joka puolella maailmaa (tai ainakin Uudessa-Seelannissa verrattuna Suomeen). Jossai vaiheessa menee hyvin ja toisinaan asiat pännii ja otta päähän ja tuntuu siltä, ettei mikään oikein onnistu. Ja siinä vaiheessa on huono, että on myös toinen maailma jossain, koska yleensä kaikki huonot asiat pelkästään kulkeutuu tänne puolelle. Vaikken aina vielkään ymmärrä mitä ihmiset puhuvat, koska kyseessä on jokin tapahtuma, paikka tai henkilö elämä sujuu normaalisti. Jossai vaiheessa mietin onko mun oikeasti pakko mennä takaisin vai saisinko jäädä tänne. Tuntuu kun olisin löytänyt itselleni hyvän paikan. Mulla on ystäviä ja kavereita ja koti. Kieli sujuu ja ihmiset ymmärtävät minua, vaikken täydellinen kielinero olekaan. Ja suomenkieli kuulostaa ja tuntuu todella oudolta.
Haluan nyt ottaa irti kaiken minkä saan näistä viimeisistä kuukausista, kun mun ei enää tarvitse huolehtia perheestä. Voin mennä kotiin hyvillä mielin ja jopa odottaa sitä.

p.s. Sain nolata itseni oikein kunnola tänään tai melkein. Pari kertaa vuodessa koulussa on mufti päivä ei jokainen sa pukeutua omiin vaatteisiinsa eikä tavitse uniformua. Tänään minä tietenkin unohdin koko jutun ja saavuin kouluun hostisän kyydissä. Onneksi sain kyydin kotiin ja sain vaihdettua vaatteet enne kun ensimmäine tunti alkoi, mutta oli pieni kuumotus..

Opin, ymmärrän, tajuan.

Olen nyt hiukan laiminlyönyt mun kirjoituksia mun ajatuksista, kun on ollut niin paljon ohjelmaa ja muuta kirjoitettavaa. Ja yritän jatkossa ehkäistä noiden pitkien tekstien kirjoittamista.

Mutta parin päivän sisällä olen kohdannut mielenkiintoisen ajatuksen mun pienessä pääkopassa. Nimittäin I don't really feel like talking to my parents in Finland. En tiedä mistä se johtuu, mutta musta vaan tuntuu hyvältä nyt. Tavallaan, että pärjään hyvin, etten puhuisi koskaan ollenkaan enkä haluaisi. Kaikki aina kyselee, etteikö se ole aika rankkaa olla poissa kotoa ja perheen luota niin kauan, mutta vastasin tänään mielestäni parhaiten ikinä: "I know that they're always there and I can always go back."

Opin tai ymmärrän paljon enemmän asioita koko ajan. Se kaikki miten näkee Suomen, perheen, ystävät, oman elämän ja kaikki näyttää niin erilaiselta. On myös hauska seurata, miten siskon ajatukset kulkee, koska huomaan miten samanlaisia ajatuksia ja asioita sillä on verrattuna muhun pari vuotta tai vähän vähemmänkin aikaa sitten. Joskus on hyvä pysähtyä ja miettiä, miten paljon on oikeasti saavuttanut ja edistynyt elämässä. Jos tarkastelen mun elämää Suomessa ennen kun lähdin, niin mulla oli aika täydellinen elämä. Mulla on ihana rakastava perhe, upeat ystävät ja opiskelen koulussa mihin rakastan mennä, joka aamu. Se on aikalailla mitä mun elämä sisälsi.

Nyt musta alkaa tuntua, että elämä alkaa loksahdella paikalleen. Olin tänään siis ensimmäistä kertaa kaverilla koulun jälkeen ja sain kutsun syömään lounasta Hostelille (jotkut oppilaat asuvat koululla viikon aikana, koska koti on liian kaukana). Tuntuu, että olen todella hidas. Koulussa tuntuu aina niin hyvältä, kun on kavereita ympärillä, mutta koulun jälkeen tai viikonloppuna huomaan kuinka alkuvaiheessa vielä olen. Ja myös tänään, kun puhuin parin kaverin kanssa lounaalla (tämäkin kuulostaa niin tyhmältä suomennettuna), puolet keskustelusta olin aivan pihalla, eikä mulla ollut mitään hajua mistä ne puhui. Yleisesti ei mulla ole ongelmia ymmärtää, mutta jos joku puhuu nopeasti tai kuvailee jotain tarkasti niin se saa mut helposti pihalle.
Mutta optimistinen elämänasenne helpottaa huomattavasti! And life can't always be perfect. Mutta silti siitä pitää nauttia, koska kaikesta voi oppia.

Ja sen voisin vielä sanoa, koska vaihdoin blogin nimen. SweetAs on niin kiwi sanonta, ettei ole tottakaan ja ajattelin, että se sopii tähän mun becoming a kiwi teemaan.

Time is just flowing

Tuntuu kun kesä olisi tullut takaisin, koska aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja asteita on ainakin 25! Ensi viikosta lähtien saa valita kesä tai talvi uniformun väliltä. Mä taidan ainakin olla vielä kaksi viikkoa ennen lomaa olla kesä unifomussa, koska en jaksa lähteä säätämään toisen uniformun kanssa. Tarvitsen vielä kravatin, koska kotona on vain yksi ja siskokin tarvitsee. Laittelen siitäkin kuvan koska sitä on pikkuisen hankala ruveta selittämään varsinkin mun selitystaidoilla. Enkä itseasiassa ole edes täysin varma mitä kaikkea siihen sisältyy.

Mutta koulusta oon ollut aika kiireinen. Englannissa pitää tehdä Research eli en osaa suomentaa. Mutta mun pitää katsoa kolme leffaa tai valitsin katsoa leffat, koska lukeminen ei ihan kuulu mun vahvuuksiin. Ja tehdä niistä jonkun teeman ja kysymysten avulla yhteinen juttu. Mun teemana on naisstereotypiat. Mediassa täytyy tehdä Director Study eli opiskella joltain ohjaajalta kaksi leffaa ja kirjottaa kolmesta asiasta esimekiksi näyttelytavoista, kuvaustekniikoista jne. Mä teen Tim Burtonista ja Alice in Wonderlandistä ja Charlie and the Chocolate Factorystä. Oon pikkusen myöhässä aikataulusta, koska mun olisi pitänyt tehdä draft eli luonnos, mutta mulla ei ollut mitään hajua minkälainen ja mitä siihen pitää tehdä. Monessa aineessa opettajat aina töiden aikana haluaa saada väliaika tietoa miten menee. Se on vähän outoa, koska on tottunut vain deadlineen ja silloin pitää olla lopullinen työ valmis. Tää on kyl todella hyvä systeemi, koska sillon saa palautetta ja tietää mitä kannattaisi parantaa, että saisi hyväksytyn. Arvosanat on siis Achieved (A), Merit (M) ja Exellence (E). Ja mitä nyt huomasin englannin tunnilla, että Achieved on aika hankala saavuttaa, koska molemmat jätkät mun molemmilla puolilla ei päässy läpi englannin esseestä. MÄ PÄÄSIN!! Sain A- eli rimaa hipoen, mutta silti. Oon niin onnellinen ja yllättynyt! Outdoor Educationissa ei taas mennyt ihan niin hyvin. Piti tehdä research läheisen Tararua Forest Parkin luonnosta ja en oikein osannut joten joudun tekemään sen nyt uudestaan, mutta nyt sentään tiedän mitä mun pitää hakea ja sain hyvät esimerkit.

Viime sunnuntaina olin muuten Dragon boating kisoissa Wellingtonissa. Porukkaa oli tullut Australiasta ja joka puolelta Uutta Seelantia. Joukkueita oli ainakin 120 plus kaikki katsojat eli meno oli siisti. Sarjoja oli Tytöt, Pojat ja Seka joukkueet. Meillä oli edustajia tyttöjen ja sekajoukkueiden sarjoissa. Mä olin siis tyttöjen joukkueessa ja perhoset ilmaantui mun mahan pohjaan, kun lähdettiin kävelemään veneille. Heti ensimmäisenä vastassa oli viime vuoden National Champion, joten oltiin vähän kusessa. Hävittiinkin ensimmäinen kilpailu aika reilusti kymmenellä sekunilla verrattuna National Cahmpioneihin. Toisaalta oltiin myös ensimmäisä kertaa merellä ja aallot löi yli kun istuin ensimmäisenä veneessä. Eli meno oli aika hurjaa. Toinen kisa voitettiin aika reilusti ja voitiin olla hyvillä mielin. Päästiin Grand A Petite Final ja voitettiin se ajalla 1:24.19 ja seuraava vene oli ajalla 1:24.99 eli tiukaksi meni. Lopputuloksena oltiin siis tilastollisesti kai 6th. Mutta aika hyvä sanoa, että olen Uuden Seelannin koulujen välisten Dragon boat kilpailujen tyttöjen 6. Viimeisessä kisassa tiedän, että annoin kaikkeni, koska sain vanhan pesäpallo revähdyksen (en tiedä voiko sitä sanoa vammaksi) kipeytymään. Hengittäminen kävi hiukan hankalaksi ja illalla nukkuminen oli vähän vaikeaa. Mutta se on onneksi ohi.

Nyt mun pitää rientää koulun Galaan myymään meidän ryhmän juomia. Kaikki raha menee hyväntekeväisyyteen ja toivottavasti meno on hyvä. Ainakin päivällä kun pystytettiin kojuja niin näytti hyvältä.

Otin kuvan kartasta joka on viimeksi vaelletusta alueesta. Saan pian myös oikeita kuvia sieltä, kun saan muistitikkuni takaisin opettajalta.
Ja myös kuva Rugby World Cup pokaalista!!

...

Koulussa alkaa sujua, vaikka englannin tunnilla on vielä vähän ongelmia. Aion ottaa piano tunteja koululta koko vuodeksi ja ne maksaa vain $120 vuodelta. Huomenna on pääsykokeet kuoroon, mutta olen aika varma, että opettaja ottaa mut sisään. Tänään oli myös ensimmäinen Outdoor Education tunti. Olen samassa ryhmässä toisen suomalaisen, Sannin kanssa, joka on ollut täällä jo puoli vuotta. Puhuttiin pari lausetta suomea ja vaihdettiin takaisin englantiin. Sovittiin, ettei puhuta suomea ollenkaan enään. Outdoor Educationin kanssa mennään sukeltamaan, kalliokiipeilemään, viikoksi laskettelemaan, vaeltamaan, ja samalla opetellaan selviytymistaitoja... Ihan sairaan hienoa! Pelottaa vähän, että kohta tulee lasku siis kaiken sujumisessa, koska kaikki on mennyt niin hyvin tähän asti ja aina elämässä on ala- ja ylämäkiä, ja jotta voisi tulla alamäki on pakko tulla ylämäki.
Huomasin tänään, että siitä on nyt viikko, kun lähdin kotoa. Päivät menee jotenkin todella nopeasti, mutta silti hitaasti. Joka päivä koulussa, kun olen "yksin" (harvoin, tai yleensä lunchin aikaan, kun muut puhuvat omiaan ja olen vain hiljaa) aika tuntuu menevän todella hitaasti, mutta muuten aika lentää. Kotonakin tuntuu, etten ehdi tehdä mitään kun heti koulun jälkeen käydään Lenan kanssa nopeasti kaupassa ja tullaan kotiin, ruokitaan eläimet ja rupean tekemään kouluhommia tai muuta vastaavaa. Ja seuraavaksi Maugin tulee töistä ja on tea ja sitten on jo ilta. En tiedä mihin mun aika riittää, kun ja jos saan sellaisia kavereita, jotka kutsuvat mut jonnekin illaksi.
Olen muuten ottanut käyttöön vihon, jonne laitan sanoja joita en ymmärrä (niitä tulee paljon, varsinkin lukiessa), ja myöhemmin tarkistan sanakirjasta ne ja kirjoitan ylös. Yritän myös käyttää niitä sanoja mahdollisimman nopeasti, jotta ne jäisi mieleen.
Olen ruskettunut! No samalla vähän palanut, mutta en sentään pahasti. Laitan joka aamu aurinkorasvaa, koska kuljen päivän aikana auringossa vähän väliä.
Sain vihdoin selville eläinten nimet. Labradorinnoutaja on Levi, harmaa kissa on Shadow (she) ja kultainen kissa on Marshie (he).

School and thinking

Ensimmäinen koulupäivä takana. Meni yllättävän hyvin. En kysynyt kun kerran kun en ymmärtänyt. Sain tehtyä lukujärjestyksen ja sain pari kaveriakin tai no tunnen koulusta pari ihmistä. Kaikki Year 13 eli mun omalta vuosiluokalta. Olen siis seniori ja saan tanssia tanssiaiset ja koulussa on myös erillinen huone Senior Common House, minne ei saa mennä kuin Year 13. Aineiksi tälle vuodelle valitsin English, Music, Media, Outdoor Education, Math - Calculus ja Practical Physical Education. Eli luvassa on kaksi oikeaa lukuainetta ja muut pelkkiä "taideaineita". Mediakurssilla tehdään lyhytelokuva ja katsotaan joitain leffoja. Sain myös kuulla, että koululla on Recording Studio! Jossain vaiheessa menen sinne vähän katselemaan minkälainen on meno.
Koulussa meidät jaetaan Houses eli vähän niinkun Harry Potterissa, mutta Waicolissa on kuusi "tupaa": Rangitumau, Tararua, Remutaka, Maungarake, Aorangi, Puketoi. Kaikki on vuoria, jotka ympäröi Masterton laaksoa ja nimet on siis maoria. Ja tuvista meidät jaetaan omiin luokkiin, joissa meillä on omat opettajat. Vähän niinkuin ryhmänohjaajat, paitsi täällä ryhmässä on kaikkia oppilaita from Year 9 to Year 13.
Koulu on aika iso noin 1200 oppilasta ja eri rakennuksia on n. 20. Sain koulun kartan ja todennäköisesti suunnistan sillä aika pitkään. Sain myös miljoona erilaista lappusta ja lippusta, mitkä pitäisi täyttää tai lukea tai käydä läpi.
Koulun jälkeisiksi aktiviteeteiksi otan varmaan kuoron, orkesterin, ehkä bändin, Rugdyn ja major production, joka on joku iso produktio. Viime vuonna se oli joku Monty Python juttu. Jos jää vielä aikaa niin soccer voisi olla ihan mukava. Otan aika paljon urheilua, koska kaikki vaihto-oppilaat lihovat ja Maugin sanoi, että kaikki tytöt jotka hänellä on ollut on lihoneet ainakin 10 kiloa, joten täältä tullaan. Katsotaan tunnistatteko mua enään kun palaan. Pelottaa oikeasti toi KYMMENEN KILOA!! Tänäänkin, kun oltiin Lenan kanssa (saksalainen hostsisko) ostamassa Sport Uniform kouluun, nainen katsoi meille kokoja ja kysyi samalla kauan olemme vielä täällä. Ja heti, kun sanoin, että 10 kk hän otti mulle koon isomman paidan. Että kiitos tästä. Heti, kun tulee vähän viileämpää aion lähteä juoksemaan. Siis nythän täällä on noin 25 astetta ja istuskelen shortsit ja toppi päällä. Oli pakko myös mennä ostamaan aurinkorasvaa, koska täällä ei ole melkein yhtään otsonikerrosta eli mä palan aivan satavarmasti. Pitää myös ostaa hattu.
Oli jännää laittaa tänään koulupuku päälle. Kiwit oli ihmeissään, kun sanoin, etten ole koskaan aiemmin käyttänyt uniformia. Kesällä uniformuun kuuluuu valkoinen kauluspaita t-paitahihoilla ja hihojen päissä on pienet siniset raidat, sininen hame polviin asti (paita päälle) ja tumman sininen v-aukkoinen neule. Talvella valkoinen pitkähihainen kauluspaita, solmio, vihreä-musta ruudukkoinen hame, taas polviin asti, polvisukat ja takkina tumman sininen koulun logolla varustettu takki. Sport Uniform on shortsit ja t-paita ja uimapukuna koko uimapuku. Kaikki vaatteet saa vain yhdestä kaupasta ja hintaa on jonkin verran. Yksi sininen kesä-hame maksaa $65. Koulunkäynti on todella kallista. Sain myös listan tavaroita mitä pitää ostaa mm kirjoja ja muuta. Myös kynät ja kumit pitää kai ostaa koulusta. Taidan kuitenkin ottaa oman kynän ja kumin mukaan. Laskin pitää kuitenkin ostaa matematiikkaa varten.
Sain tänään myös ohjeet, miten toimia, kun on maanjäristys tai joku epäilyttävä tyyppi kävelee koulun alueella. Maanjäristyksessä vain ulos ja pois rakennusten ja puiden luota. Jos mahdollista maahan makaamaan ja pää pitää suojata.
Näyttää myös siltä, että netti toimii vain jonkun tunnin päivässä, koska Lena pääsi nettiin hetkeksi, mutta vähän ajan päästä se loppui toimimasta.

Ainiin sain tänään myös uuden eläinkaverin nimittäin 7 vuotias labradorinnoutaja eli hostmumin koira (en muista nimeä) uskaltautui mun luokse ja juoksikin pari kierrosta nurmikolla mun kanssa. Se meni jopa kyljelleen makaamaan mun syliin, että sain rapsutettua sitä vatsasta. Toinen kissoista, kultainen (he), on jo ottanut hyvän paikan mun sängyltä ja tulee useasti hakemaan huomiota ja maukumaan mulle. Nyt se kehrää mun kainalossa. Toinen, harmaa (she), oli äsken mun sängyllä, mutta ei muuten ole vielä uskaltautunut hellittäväksi. Nyt vain toivon, ettei mulle puhkea kissa-allergia niin kuin isällä ja Pietarilla on. Yritän putsata sängyn karvoista enne nukkumaan menoa, jos se auttaisi jotain.