Vappu! Vappen!

Vappu on ohi ja onnellisin mielin eteenpäin tokokuuta.

Vappu lipui ohi rauhallisissa ja vähän vähemmän rauhallisissa tunnelmissa; kaverilla grillaten Vartiokylässä, pikkusen 18-vuotis pippaloissa ja leffoja katsoen toisella kaverilla Lauttasaaressa. Joitain heistä en ole tavannut yli vuoteen eli vaihtarivuoden jälkeen.
Pian voisin pitää grillaus-/kesänavauksen joillekin harvoille valituille kun meille on kotiin valmistunut oma grillikatos. Toivottavasti sää jatkuu hyvänä ainakin!

Sain muuten huutoa kotona ennen kun lähdin illan viettoon, kun kysyin pikkuveljeltäni Pietarilta, 13, oliko hänen luokkalaisiaan lähdössä Kaivopuistoon vapuksi. Vanhempani pitivät mulle hirveän saarnan siitä, että ei hänen tarvitse vielä tietää siitä yhtään mitään ja häntä pitää suojella. Mun mielestä vastalause oli aika idiootti, koska kuten Pietari sanoi pari hänen kaveriaansakin oli mennyt paikanpäälle, hän tietää siitä ja miksi tuollaista asiaa pitäisi peitellä. Se on fakta, että vappuna surullisen moni alaikäinen vetää överit ja joudutaan viemään hoitoon, uutisissakin oli, että nuorin ensiapua saanut oli 13-vuotias (78 alaikäistä sai ensiapua, nuorin 13-vuotias). Sellaista tapahtuu ja on mun mielestä parempi, että Pietari tietää mitä siellä tapahtuu ja kyllä hän on sen verran fiksu ettei lähde semmoiseen mukaan. Alkoholin ei pitäis olla mikään piiloteltu asia vaan täysin normaali ja arkipäiväinen, ei nyt siinä mielessä, että joka ilta juodaan, mutta ruoan kanssa voidaan juoda ja saunan jälkeen juodaan kaljaa. Mutta siinä ei ole mitään järkeä jos Pietaria yritetään turhaan elättää pullossa ja kun hän jostain keksii alkoholin hän haluaa kokeilla kaikkea jännää mitä sillä saa aikaan. Mitä enemmän joku asia kielletään ja tehdään tabu, sitä enemmän sitä halutaan kokeilla, mutta se on vain mun mielipide.



It is funny to think that the exchange students who came to NZ in last July are coming home in the end of this month. I actually had a dream about NZ last night where I studied there from January till July and came back to Finland to study here the rest of the year. I don't know how that would have turned out but maybe it is good that I can concentrate on living here and not there.

Lena, my German sister, is coming over in July! Yay! I can't wait to see her because by then we haven't seen each other in a year or so. We're going to see some of Helsinki and probably go to Suomenlinna. (If you have any good suggestions where should I take a person who has never been in Finland comment on below please.)


Ps. Vaskivuoren lukion vuoden 2013-2014 musikaali on Nahkatakkinen tyttö! Ensi vuoden tammikussa kaikki katsomaan.

They said it's easy to come back

Istun Hong Kongin lentokentällä odottamassa seuraavaa lentoani. En voi ymmärtää, että kun tämä lentorumba on ohi en löydäkään itseäni Uudessa Seelannissa vaan Suomesta.
En mielellään kuitenkaan sitä ajattelekaan, koska se tuo kyyneleitä silmiini todella helposti. 

Onko mun vuosi tässä? Kaikkien muistojen ja tapahtumien jälkeen jätän kaiken jälkeeni näin helposti. Oloni on tyhjä enkä ymmärrä mitä seuraavaksi tapahtuu. Koko vuoden palaaminen on vain ollut kaukainen fakta, mutta tällä hetkellä se tapahtuu.

Kirjoittelin lentokentillä hiukan ajatuksiani, mutta siitä on jo ollut paljon aikaa. Syy miksi en ole kirjoitellut on, että mieleni on ollut täysin tyhjä enkä ole pystynyt ymmärtämään ja prosessoimaan kaikkea tapahtunutta. Lensin siis Auckland - Hong Kong - Paris - Helsinki.

Aucklandissa ennen kun lähdin yritin parhaani mukaan pidätellä itkuani ja onnistuin siinä niin pitkään kunnes lentokone kiihdytti kiitorataa pitkin ja pyörät irtosivat maasta. Kuulostaa niin clichéltä, mutta juuri kun irtosimme Uuden Seelannina maalta poskelleni vierähti kyynel.

Viimeinen kuva rakkaasta maastani.

Palasin Suomeen siis 5.1.2013 salassa kaikilta koulukavereiltani. Lentokentällä vastassani olivat perheeni jotka olivat juuri laskeutuneet omalta lennoltaan Saksasta ja pari hyvää ystävääni. Kerroin kaikille muille, että palaan vasta 11.1., jotta pääsisin katsomaan kouluni musikaalia salassa ja yllättämään muut ystäväni. Suunnitelman takani oli kanssani yksi hyvä ystäväni koululta, jotta saimme kaikki muut uskomaan, että tulisin vasta msukaalin ensi-illan jälkeen. Vaikeinta ensimmäisellä viikolla oli kun en pystynyt ottamaan yhteyttä kehenkään ettei upea suunnitelmani (ystäväni kanssa) epäonnistuisi. Siivosin huonettani ja yritin nukkua vaikkaikn jet lag jaksoi herättää minua joka aamu 5 aikaan vaikka yritinkin mennä nukkumaan 12 jälkeen.

Suunnitelmani musikaalin ensi-iltana onnistui niin pitkälle kunnes minut bongattiin yleisöstä esityksen puolivälissä, mutta toivottavasti yllätys oli mukava. Esityksen jälkeen pääsin halailemaan ja onnittelemaan kaikkia kokonaisen vuoden jälkeen. Tunne oli upea kun ihmiset muistivat mut ja kyselivät heti 'yhdelle'.

Siinä vaiheessa en tuntenut suurta ikävää Uuteen Seelantiin, vaikkakin se oli koko ajan takaraivossani ja palasi sieltä aina iltaa vasten muistuttamaan minua. Suomi alkoi sujua normaaliin tapaan hyvin nopeasti, vaikka tällä hetkellä saatan vieläkin sanoa hyvin outoja sanoja tai suomentaa suoraan englannista. Englantia puhun vielä hyvin mielelläni, en silloin kun joku pyytää näyttämään uutta aksenttiani, mutta muuten jos vain on tilaisuus. Kirjoitan myös päiväkirjaani englanniksi ja jotkut asiat toimivat paljon paremmin niin päin. En ole vieläkään keksinyt selitystä, miksi ihmissuhteet ja varsinkin vaikeat tilanteet on paljon mukavampi hoitaa englanniksi. Suomen kielessä on toki hyviäkin puolia, kuten osaan sanastoa paremmin kun englantia ja pystyn siten ilmaisemaan esimerkiksi tuneitani paremmin.

Kun latailin kaikkia kuviani löysin myös lähtöbileiden kuvia ja löysin Heikin, Joaon ja Jopen biisin mulle. Miten paljon pienet asiat kuten kappaleet vaikuttavat mielialaan!

Niille kaikille, jotka ajattelevat, että vaihtari vuoden jälkeen on helppo palata takaisin voisin sanoa pari sanaa omasta kokemuksesta. En ole ollut Suomessa kun kuukauden ja jämät, mutta jo nyt olen huomannut kuinka kaikki on muuttunut ja ihmiset eivät ole enään samoja kun ennen. Fakta on, että kaikki ympärilläsi ovat muutuneet samoin kun sinä itse. Hyvät ystävät vuosi sitten eivät välttämättä ymmärrä sinua samalla tavalla kun luulit ja kaverit joista ajattelit, ettet koskaan olisi parhaimpia kavereita voivat tulla paljon lähemmiksi.
Olen itse yrittänyt parhaani mukaan hakea paikkaani kavereiden keskellä, mutta välillä se on vaikeaa ja tuntuu, että tungen paikkaan minne en kuuluisi. Toisaalta olen tullut pahaan paikkaan enkä tietenkään syytä ketään koska minähän olen se joka on ollut poissa vuoden.

Sanoin joskus, että voisin asua Uudessa Seelannissa ja vaikka Suomessa kaikki en ole ruusuilla tanssimista en haluaisi muuttaa sinne tällä hetkellä. Suomi on ja aina tulee olemaan kotimaani. Olen nauttinut hiihtämisestä, lumitöistä, lumen katselemisesta lämpöisestä kodista takan ääressä. Pimeyteen en ole vielä tottunut, mutta pikku hiljaa sekin alkaa tuntua normaalilta. Päällisin puolin pystyn toteuttamaan vanhoja rutiinejani ja nauttimaan oman kodin rauhasta. Minun ei enää tarvitse olla jonkun toisen kotona vieraana, vaan pystyn itse päättämään missä menen ja olen eikä minun tarvitse olla valppaana jos minua tarvitaan jossain.

Perheen kanssa olen nyt saanut arjenkin toimimaan, kun Uudessa Seelannissa lomaillessamme välillä saimme kokea rankkojakin aikoja. Varsinkin kommunikointi on tuottanut ongelmia, koska en ole asunut oikeassa perheessä koko vuoteen.

Lupaan myöhemmin vielä kertoa uusista seikkailuistani mitä kohtaan Suomen kamaralla ja kuinka vaihtari vuoteni on vaikuttanut kaikkeen toimintaani.