<3

Kääk! Avaan Facebookin, mulla on hyvä fiilis, ei ole yhtään ikävä ja muutenkin menee hyvin. Mutta ensimmäisenä silmille iskee Wanhojen kuvat ja kaikkien ystävien kauniit puvut ja jumalattomat kauniit kasvot. Tuli heti pieni flashback ja miten voisin olla nyt siellä paikalla samoissa kuvissa, voisin pitää kaunista prinsessamekkoa ja leikkiä prinsessaa sen kaksi päivää, nauttia ystävien seurasta ja nauraa vatsa kipeäksi.

Mutta mä olen täällä. Alan nyt päästä kiinni tähän elämään täällä. En osaa kuvitella, että olen ollut täällä kohta kuukauden. Ihan mieletöntä. Koulussa pystyn jo huutamaan jonkun perään ja kysymään ja puhumaan tosta vain jotain. Eilen kävin koiran kanssa lenkillä ja se oli ihanaa. Aurinko paistoi oli varmasti 25 astetta varjossa ja sain ihanasti aurinkoa. Paloinkin pikkusen, mutta vain vähän. Mulle on tullut jo selkeät shortsien rajat jalkoihin ja kyllä vähän huomaa, että olen ruskeampi kuin olin Suomessa.

Huomasin viime viikolla, että tämä viikonloppuinen suomen puhuminen ja kirjoittaminen ei te hyvää mun englannin taidolle, ja yritän tehdä sitä mahdollisimman vähän. Mutta hyvä uutinen on se, että NÄIN ENSIMMÄISEN UNEN ENGLANNIKSI! Heräsin yöllä siihen, että puhuin unissani ja englanniksi. Se oli todella hämmentävää. Seuraava uni samana yönä oli puoliksi englanniksi ja puoliksi suomeksi.

Haikeeta, mutta taidan lähteä tekemään puutarhahommia, lenkille tai jotain järkevää, ettei tarvitse velloa tässä tunteessa. Voisin vaikka katsoa leffan Once Were Warriors. Todella väkivaltainen, raaka tarina. Luen sitä myös kirjana, siis englannin tunnnilla, mutta välillä voi olla hiukan ongelmia ymmärtää. Sisältää juomista, polttamista, hakkaamista, murhaamista itsemurhan.. Tarina on siis Maorien ongelmista, mutta ei todellakaan päde tuolla tavalla.

Ainiin ja tänään mennään Lenan kanssa katsomaan jotain tapahtumaa, missä on paljon eläimiä. Ei mitän hajua, mutta katsotaan. Ei sinne kävele kun 40 minuuttia.

Day in Wellington

Päivä Wellingtonissa! Tietenkin shoppailua ja maisemia. Enimmäkseen shoppailtiin ns pääkadulla, Queens St, mutta käytiin myös Cable Carilla katsomassa maisemia yhdeltä hill:ltä. Ostin siniset farkut, pari paitaa, lahjoja rakkaille, tatuointeja ja uuden lompakon. Käytiin syömässä lunch in Subway ja Lena ja Aleishe (lausutaan melkein kuin Aliisa, joka on siis joku Mauginin ystävän tytär, joka pyydettiin mukaan) meni tealle Burger Kingiin. Ja mä söin siellä ranskalaiset!!! Mun kolmen vuoden tauko on päättynyt. En ole siis kolmeen vuoteen syönyt minkäänlaisessa pikaruokalassa (kuten McDonalds), Subway on siis sallittu.
Mun jalat on muuten aivan muussia. Jalkapöytiin on ilmestynyt hienot mustelmat, eikä turvotus ole laskenut mihinkään. Mutta silti minä nero lapsi laitoin ihana korkkarini jalkaan. Jouduin yhdessä vaiheessa ottamaan kengät pois (ja sukkahousut myös), koska en pystynyt enään kävelemään. Ihmiset katto pitkään, kun kaikki mun haavat ja mustelmat loisti mun jaloista ja kävelin siellä kokonaan ilman kenkiä. Ehkä olisi ollut nerokasta ottaa jandalsit mukaan, mutta hyvin se loppujen lopuksi meni. Kenkiä en laita vähään aikaan jalkaan, ainakaan korkkareita, tai katsotaan kävelenkökään edes vähään aikaan.
Mutta onneksi maisemia katsomaan ei tarvinnut kävellä, kun otettiin Cable Car ja ajettiin ylös pienelle hill:lle. Sieltä näkyi "koko" Wellington ja myös Mt. Victoria, jota ympäröi metsä, jossa on kuvattu Lordi of The Rings. Ei se mitenkään erikoinen metsä ollut, mutta voin siitä kuvan laittaa.
Takaisin tullessa ei sentään tarvinnut kävellä kotiin, vaan Aleishen äiti tuli hakemaan meitä asemalta. Ja se kysy, että onko mun äidinkieli englanti! Miten voi olla mahdollista?!? Olin todella otettu. Ja moni on muuten kysyny osaako mun vanhemmat englantia. Ja kun sanon, että kyllä osaa todella hyvin, niin kaikki on aika ihmeissään. Se on täällä niin erilaista, kun opiskellaan vain äidinkieltä, englantia, eikä tarvita mitään muuta kieltä. Kun me aloitetaan noin 9-vuotiaina opiskelemaan englantia ja seuraavaksi ruotsi tai sitä ennen vielä jotain muuta kieltä. Meille se on niin normaalia, että osataan monia eri kieliä ja tarvitaan niitä, mutta täällä ja yleensä muuallakin englannin kielisissä maissa sitä ei ajatella.se on harvianista osata muita kieliä. Kyllä täällä moni osaa maoria ainakin pari sanaa, mutta onko se osaamista.