En pysty käsittämään, että 5 kuukautta on jo mennyt ohi ja nyt olen jo puolivälissä. Oli todella outoa saattaa sisko lentokentälle, koska nyt tämä on sen osalta ohitse. Koko tämän puoliskon ajan olen tottunut olemaan siskon kanssa ja kokenut kaikki hyvät ja huonot kokemukset. Ollaan itketty yhdessä, naurettu, laulettu, soitettu, ikävöity, eksytty, löydytty, hulluiltu, valehdeltu ja oltu aina välillä todella saatu toinen toisemme tuntemaan suurta häpeää toisen takia.
Kyyneleet vain valuvat mun poskia pitkin, kun kirjoitan näitä sanoja. En osaa kuvailla kuinka tärkeää kaikki nuo hetket ovat olleet mulle. Mä en ole koskaan tuntenut mitään tälläistä. Voi johtua ensinnäkin siitä, että mulla ei koskaan aikaisemmin ole ollut oikeaa siskoa. Toiseksi olen kokenut kaikki nämä tunteet ja tapahtumat siskon kanssa. Kolmanneksi tämä on varmaan ensimmäinen kerta, kun joku hyvin läheinen lähtee pois mun luota. Aina aikaisemmin minä olen ollut se joka lähtee pois. Se on paljon helpompaa, koska silloin mulla on se halu lähteä ja edessä on jotain uutta ja mysteeristä.
Olen todella onnelinen, että sisko kuitenkin pääsee kotiin, koska se on kuitenkin Koti. Perhe, se oikea aito alkuperäinen. Tavat, omat ja taipuvat. Maisemat, kotoisat ja turvalliset. Ystävät, tutut turvalliset.
Menen huomenna aamulla salille purkamaan kaiken minkä itsestäni irti saan, jotta saan jotain muuta ajateltavaa enkä jää yksin kotiin vain katselemaan tyhjää sänkyä ja puoli tyhjää huonetta. Huono puoli tässä on myös se, että nyt alkoivat myös lomat, joten mun täytyy keksiä itselleni jotain tekemistä, etten ajattele, koska siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää.
Kukaan ei koskaan pysty korvaamaan tätä suhdetta mitä meillä oli ja on vieläkin. Nyt mun vain pitää alkaa säästämään, jotta pääsen ensi kesänä Saksaan. Ei tämä tähän jää, jos minä saan päättää.
