West Bush Challenge

Eilen, perjantaina, käveltiin 20 k hyväntekeväisyyttä varten. Jokainen keräsi sponsoreita jotka sopnsoroivat esimeekiksi 20 senttiä per kilometri eli 2 dollaria kokonaisuudessaan.
Tämä oli jo kolmas hyväntekeväisyys tapahtuma vuoden aikana. Koulut ja muutenkin ihmiset tekevät todella paljon hyväntekeväisyyttä. Eräskin tyttö keräsi rahaa omaa vaihto-oppilasvuottaan varten ruokakaupan ulkopuolella. Ja kuulemma ihmiset todella antavat rahaa.

Dragon boat

Tässä vielä pari kuvaa Dragon boat kisoista.

Geo

Sain nähdä maailman upeimpia maisemia ja kun ajettiin bussilla takaisin kuuntelin juuri sopivasti Nightwish - Meadows of Heaven ja samalla ikkunasta näkyi upeaa Uusi-Seelantilaista maisemaa. Olin siis Geo-matkalla sunnuntaista keskiviikkoon. Sain tietää viime viikon keskiviikkona, että pääsen mukaan koska joku oli peruuttanut lähtönsä. Siinä tuli sitten hiukan säädettyä kiireessä vanhempien kanssa luvasta, mutta sain onneksi kaiken hoidettua. Kirjoitin koko matkan ajan kännykkään muistiinpanoja, että kun nyt kirjoitan blogiin muistan kaiken mitä tapahtui.

Ensimmäisenä päivänä eli sunnuntaina lähdettiin 8 aamulla koululta kahdella bussilla ajamaan kohti Tongariroa, joka sijaitsee siis Pohjois-saaren suurinpiirtein keskikohdalla suuren järven, Lake Taupon eteläpuolella. Ei menty aluksi edes majapaikkaan vaan mentiin niin sanotulle harjoitus kävelylle noin 2 tunniksi maanantaita varten. Harjoiteltiin myös mittausmenetelmiä ryhmän kanssa. Meidän tehtävä oli quadraticin avulla (mulla ei ole mitään hajua mikä se on suomeksi, mutta sellainen neliö missä on langoilla tehty sisälle pienempiä neliöitä, mitata) mitata kaikki kasvit siltä neliö alueelta ja laskea kuinka monta prosenttia jokaista kasvia esiintyi sillä alueella.

Maanantaina herättiin aamupalalle 7 ja 8 oltiin jo matkalla Tongariro tulivuorelle valmiina kävelemään noin 20 km eli 7-8 tuntia yli tulivuoren. Sää oli aivan upea sillä taivaalla ei ollut kuin pari pilven hattaraa ja aurinko vain paistoi. Alkumatkasta tehtiin myös mittauksia kavustosta ja opin monia uusia kasveja mm. DracRec (lyhenne latinankielisestä nimestä), Mountain Daisy, Hether, Silver Tasic... Kasvustoa siellä ei kyllä hirveästi ollut ja maisema muistutti hiukan Lappia. Siellä ei oikeastaan ollut mitään muuta kuin kiveä ja pari hassua heinä tupsua siellä täällä. Jossain vaiheessa yhdessä kraaterissa tuntui kuin olisin kävellyt kuussa, koska maisema oli yhtä karua, kun sieltä nähdyt kuvat. Oli todella jännittävää kiivetä ylös ajatellen, että huipulla olen korkeammalla kuin Suomi merenpinnasta. Korkein kohta jolla matkan aikana käytiin oli noin 1600 metriä merenpinnasta, joten Suomessa leijuisin melkein 300 metriä ilmassa. Korkeimmalla kohdalla oli upeat maisemat ja en voinut uskoa silmiäni, kun näin yhdessä reittimerkissä jäät. Ylhäällä on siis niin kylmä, että sinne muodostuu jäätä. Mutta maa höyryää ja tuntuu epänormaalin lämpimältä (ei ole kyllä oikeaa Suomen kieltä, mutta ei haittaa). Kun oltiin päästy huipun ohi tultiin kauniille kirkkaille, jokseenkin suolaisille järville. Ne näytti todella kauniilta kirkasta taivasta vasten. Järvien jälkeen jatkettiin taas hetki kiipeämistä, mutta loput 3 tuntia olikin vain alamäkeä. Aluksi juoksin jonkin matkaa, mutta kamera kädessä kapealla polulla ja mun huonolla kunnolla se alkoi käydä raskaaksi, joten jäin vain nauttimaan maisemista ja kävelemään. Polku oli söpö ja kulki kiemurrellen alas asti ja välillä oli turhauttavaa kävellä koko ajan "edestakaisin". Aivan loppusuora oli tehty puron vierelle ja kaikki näytti niin ihanalta. Aurinko pilkehti osien ja lehtien välistä ja puut oli kaartuneet polun ylle tehden holvin. Koko matkassa meni about 7 tuntia. Illalla päästiin nauttimaan kylvystä suoraan maasta pumpatussa mineraalivedessä. Lämmin vesi ja kaikki ne mineraalit tuntuivat niin hyvältä pitkän kävelyn jälkeen.

Tiistaina lähdettiin taas 8, mutta tällä kertaa ajettiin suuren järven pohjoispuolelle Rotorualle. Rotoruaa kutsutaan myös nimellä RotoVegas. Ajomatka kesti 2 tuntia ja heti 10 mentiin museoon katsomaan Rotoruan historiaa ja touristiutta. Rakennus missä museo oli on alun perin ollut kylpylä ja siellä annettiin kaiken laisia hoitoja. Kylpy mitä haluaisin kokeilla on muta kylpy. Toinen osa museota oli Maori juttuja, koska ensimmäiset Maorit saapuivat Rotoruan lähelle. Olisin halunnut ottaa kuvia kaikista hienoista kaiverruksista ja luu koruista, mutta mistään Maori jutusta ei saa ottaa kuvia. En oikein saanut selvää miksi. Mutta sain sentään selville, että asun aivan mannerlaatan repeämän päällä. Ja itseasiassa juuri äsken noin puoli tuntia sitten heräsin maanjäristykseen. Huonoin herätys ikinä. Heräsin siihen kun mun sänky alkoi täristä ja kuulin kun rakennus resonoi ja lopullisesti heräsin isoon jysähdykseen ja tietenkin heti ajattelin, että se oli maanjäristys. En todellakaan tykkää herätä pelkoon. Sain heti tietää kaverilta, että se oli Magnitude 4,7, eli kyseessä oli pieni maanjäristys. Sisko ei ollut huomannut mitään! En ymmärrä miten se on voinut olla huomaamatta sitä. Museossa itseasiassa, kun ihmiset sai tietää etten koskaan ole tuntenut maanjäristystä niin sanoi, että meidän pitää saada pieni maanjäristys ihan vain sinua varten. No nyt olen kokenut senkin.

Museon jälkeen lähdettiin kiertämään kaupunkia ryhmissä ja jokainen ryhmä sai oman korttelin josta piti katsoa sopivatko kaupat paikallisille, turisteille vai molemmille. Minä tietenkin kerroin turistina olinko kiinostunut kaupasta vai en. Sen jälkeen ajettiin kaupungin laidalle ja otettiin gondoolihissi ylös mäelle. Ylhäällä päästiin laskemaan mäkeä Luse autoilla, joissa siis on vain jarrut ja ohjaustanko. Ensimmäisellä kerralla ajoin helppoa rataa alas, enkä muuten jarrutellut paljoa, annoin vaan mennä. Toisella kerralla ajoin vaikeimman radan ja se oli hauskaa. Odotan vain kun saan oikean auton alle ja saan sen kaasunkin käyttöön. Ylhäällä mäellä oli myös muita erityisesti tursteille sunnattuja hauskuuttelu laitteita kuten SkySwing. Katsoin ensimmäisellä kerralla, kun kaksi muuta kokeili sitä. Kun se lähti liikkeelle kiljuin vaikka olin maan tasolla. Kyseessä on siis keinu, joka lähtee korkealta en tiedä kuinka korkealta ja lähtee vauhtiin 150km/h 2 sekunnissa. Ja pahin juttu on, että sinun pitää vapauttaa itse itsesi keinumaan. Menin seuraavaan lastiin ja se oli mahtavaa. Nauroin koko matkan hysteerisesti. Maisemat oli kuitenkin upeat, koska keinuttiin suoraan alas kaupunkiin päin. Nyt uskallan hypätä benji hypynkin ja ilman sitä mähän en tule täältä pois.

Kun kaikki oltiin sitten päästy pois ajettiin taas bussilla takaisin Turangiin missä yövyttiin. Matkalla joku kysyi missä Suomi oikein on kartalla. Oli pakko näyttää missä sinivalkoinen Suomi on ja joku täräytti, että Suomi on todella iso. Olin hetken aikaa vähän ihmeissäni, mutta jos tarkalleen katsoo kyllä Suomi on aika iso tai ainakin pullea verrattuna muihin maihin. Kun saavuttiin majapaikkaan päivälliseen oli vielä aikaa sen verran, että päätettiin ruveta vähän pelailemaan rugbya. Aluksi vain heiteltiin, mutta lopulta alettiin jotenkin pelaamaan tytöt vastaan pojat. Se oli sairaan hauskaa! Ja sen jälkeen ruokapöydässä sain kuulla, että olen innostunut ja jotenkin hyväkin siinä. Oli siis ensimmäinen kerta, kun pääsin pelin syövereihin.

Viimeisenä päivänä käytiin vielä hiihtokeskuksessa, joka sijaitsee Tongariron vieressä. Mentiin 2 istuttavalla hiihtohissillä ylös hienolle kahvilalle. Matkalla ylös sain tietää, että yksi mun kaveri ei ole nähnyt lunta kuin 4 kertaa koko elämänsä aikana. Surullista, mutta totta. En pystyisi elämään ilman sitä. Mutta siis ylhäällä kahvilalla oli upeat maisemat ja taaskaan ei ollut pilven pilveä, vain pari kaukana horisontissa. Elokuussa mennään Outdoor Education kurssin kanssa samaan paikkaan laskettelureissulle. Paikka näytti todella karulta ilman lunta, koska kaikkialla oli vain kiveä.

Matkan aikana huomasin, että täällä lasten ja vanhempien suhde on todella erilainen. Heti ensimmäisen iltana mun huone kaveri oli jo soittanut molemmille vanhemmilleen ja veljelleen. Ja hän ei ollut ainoa. Ihmiset olivat siis en voi sanoa kotikipeitä vaan, ihmisillä oli koti-ikävä heti ensimmäisenä iltana. Koska aina vanhemmat on mukana kaikkialla ja tuli näin hassusti mieleen, että jotkut eivät voi olla edes yhtä yötä poissa kotoa ja no mä olen ollut itseasiassa tasan kaksi kuukautta enkä oikeastaan ikävöi kotiin. Anteeksi äiti, isä ja veljet, mutta se nyt vain on niin. En sano, ettei mulla missään vaiheessa ole ollut minkäänlaisia ikävyyden tunteita, mutta en halua pois täältä. Yksikin jätkä ei teinnyt oikein mitä sillä oli mukana, koska sen äiti oli pakannut sen matkalaukun. Suloista, mutta hei olet 17. Saman huomaa koulussa. Vanhemmat ovat todella läheisissä väleissä koulun kanssa ja vanhemmat tietävät kaiken mitä koulussa tapahtuu. Ihan kuin pari tyyppiä sanoi Suomen lukio on vähän niinkuin näiden yliopisto. Lukiossa hoidetaan itse omat asiamme. No vanhemmat selvittävät poissaolot, 18 ikävuoteen asti.

Älkää kysykö mun Suomen kielen taidosta yhtään mitään. En muista sanoja suomeksi, sanajärjestys voi olla jotain aivan omaa.

Yksi noista kuvista on otettu Tongariro tulivuoren takaa ja kuvassa vasemmassa laidassa näkyy höyryä, joka nousee maasta, etualalla näkyy jäähtynyt laavavyöry ja taustalla tulivuori.
Ainoa vihreä kuva on otettu bussista kun ajettiin takaisin kotiin. Maisema on niin Uusi-Seelantilainen ettei ole totta.: lampaita, hills (mäkiä) ja vuoria. Toi ei ole paras kuva, mutta aikaisemmin nautin vain maisemista ja samalla kuuntelin Nightwish - Meadows of Heaven.

Time is just flowing

Tuntuu kun kesä olisi tullut takaisin, koska aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja asteita on ainakin 25! Ensi viikosta lähtien saa valita kesä tai talvi uniformun väliltä. Mä taidan ainakin olla vielä kaksi viikkoa ennen lomaa olla kesä unifomussa, koska en jaksa lähteä säätämään toisen uniformun kanssa. Tarvitsen vielä kravatin, koska kotona on vain yksi ja siskokin tarvitsee. Laittelen siitäkin kuvan koska sitä on pikkuisen hankala ruveta selittämään varsinkin mun selitystaidoilla. Enkä itseasiassa ole edes täysin varma mitä kaikkea siihen sisältyy.

Mutta koulusta oon ollut aika kiireinen. Englannissa pitää tehdä Research eli en osaa suomentaa. Mutta mun pitää katsoa kolme leffaa tai valitsin katsoa leffat, koska lukeminen ei ihan kuulu mun vahvuuksiin. Ja tehdä niistä jonkun teeman ja kysymysten avulla yhteinen juttu. Mun teemana on naisstereotypiat. Mediassa täytyy tehdä Director Study eli opiskella joltain ohjaajalta kaksi leffaa ja kirjottaa kolmesta asiasta esimekiksi näyttelytavoista, kuvaustekniikoista jne. Mä teen Tim Burtonista ja Alice in Wonderlandistä ja Charlie and the Chocolate Factorystä. Oon pikkusen myöhässä aikataulusta, koska mun olisi pitänyt tehdä draft eli luonnos, mutta mulla ei ollut mitään hajua minkälainen ja mitä siihen pitää tehdä. Monessa aineessa opettajat aina töiden aikana haluaa saada väliaika tietoa miten menee. Se on vähän outoa, koska on tottunut vain deadlineen ja silloin pitää olla lopullinen työ valmis. Tää on kyl todella hyvä systeemi, koska sillon saa palautetta ja tietää mitä kannattaisi parantaa, että saisi hyväksytyn. Arvosanat on siis Achieved (A), Merit (M) ja Exellence (E). Ja mitä nyt huomasin englannin tunnilla, että Achieved on aika hankala saavuttaa, koska molemmat jätkät mun molemmilla puolilla ei päässy läpi englannin esseestä. MÄ PÄÄSIN!! Sain A- eli rimaa hipoen, mutta silti. Oon niin onnellinen ja yllättynyt! Outdoor Educationissa ei taas mennyt ihan niin hyvin. Piti tehdä research läheisen Tararua Forest Parkin luonnosta ja en oikein osannut joten joudun tekemään sen nyt uudestaan, mutta nyt sentään tiedän mitä mun pitää hakea ja sain hyvät esimerkit.

Viime sunnuntaina olin muuten Dragon boating kisoissa Wellingtonissa. Porukkaa oli tullut Australiasta ja joka puolelta Uutta Seelantia. Joukkueita oli ainakin 120 plus kaikki katsojat eli meno oli siisti. Sarjoja oli Tytöt, Pojat ja Seka joukkueet. Meillä oli edustajia tyttöjen ja sekajoukkueiden sarjoissa. Mä olin siis tyttöjen joukkueessa ja perhoset ilmaantui mun mahan pohjaan, kun lähdettiin kävelemään veneille. Heti ensimmäisenä vastassa oli viime vuoden National Champion, joten oltiin vähän kusessa. Hävittiinkin ensimmäinen kilpailu aika reilusti kymmenellä sekunilla verrattuna National Cahmpioneihin. Toisaalta oltiin myös ensimmäisä kertaa merellä ja aallot löi yli kun istuin ensimmäisenä veneessä. Eli meno oli aika hurjaa. Toinen kisa voitettiin aika reilusti ja voitiin olla hyvillä mielin. Päästiin Grand A Petite Final ja voitettiin se ajalla 1:24.19 ja seuraava vene oli ajalla 1:24.99 eli tiukaksi meni. Lopputuloksena oltiin siis tilastollisesti kai 6th. Mutta aika hyvä sanoa, että olen Uuden Seelannin koulujen välisten Dragon boat kilpailujen tyttöjen 6. Viimeisessä kisassa tiedän, että annoin kaikkeni, koska sain vanhan pesäpallo revähdyksen (en tiedä voiko sitä sanoa vammaksi) kipeytymään. Hengittäminen kävi hiukan hankalaksi ja illalla nukkuminen oli vähän vaikeaa. Mutta se on onneksi ohi.

Nyt mun pitää rientää koulun Galaan myymään meidän ryhmän juomia. Kaikki raha menee hyväntekeväisyyteen ja toivottavasti meno on hyvä. Ainakin päivällä kun pystytettiin kojuja niin näytti hyvältä.

Otin kuvan kartasta joka on viimeksi vaelletusta alueesta. Saan pian myös oikeita kuvia sieltä, kun saan muistitikkuni takaisin opettajalta.
Ja myös kuva Rugby World Cup pokaalista!!

Another Tramp

Eipä ole juuri tapahtunut mitään tässä vähään aikaan. Tulin tänään kolmen päivän vaellusreissulta, joka jouduttiin siirtämään maanantaista keskiviikkoon sään takia. Maanantai ja tiistai olikin aika sateista koko ajan, joten olen ihan onnellinen, ettei lähdetty vielä silloin. Mutta loppujen lopuksi, kun päästiin lähtemään se oli ihanaa. Nyt voin sanoa oikeasti, että tykkään vaeltamisesta. Toisena päivänä ajattelin todella pitkään kenen kanssa ja mihin lähtisin, kun tulen Suomeen. Jos veli tai veljet suostuisivat lähtemään se olisi ihanaa. Tai äiti päästäisi meidät keskenään Lappiin. Lappi tulee kyllä olemaan sata kertaa helpompi kuin Uusi-Seelanti. Siinä vaiheessa, kun on kävellyt 2 tuntia ylämäkeä, ja kun sanon ylämäkeä niin se todellakin on melkein pystysuoraa ylämäkeä, alkaa huomata poltetta jaloissa ja vaeltamisessa tuollaisissa tilanteissa pitää olla hyvä stimuloimaan itseään jatkamaan. Yhdessä vaiheessa toistin itselleni "Don't give up, Keep going, Don't stop, You can do this". Se on kovaa, mutta se fiilis, kun näkee seuraavan yöpaikan, saa laskea rinkan maahan ja ottaa kengät pois jaloista on taivaallinen.
Ensimmäinen päivä oli oli aika rankka, n. 7 km. Kiivettiin Mt. Reevesin laelle, joka on 899 metriä korkea. Koko ajan katsottiin, että tuolla on huippu, mutta aina se vain jatkui ja jatkui korkeammalle. Loppujen lopuksi koko työ oli sen arvoista, koska maisemat olivat upeat. Näin koko Wairarapan ja ihmiset näyttivät missä on Masterton, Carterton ja Greytown. Näin myös ensimmäistä kertaa Lake Wairarapan. Seuraavaksi laskeuduttiinkin aika jyrkästi alas Tutuwai Hutille ensimmäiseksi yöksi. Ensimmäisen päivän vaellus kesti noin 5 tuntia, eli oltiin Hutilla noin neljän aikaan. Ja ensimmäinen yö jouduttiin nukkumaan emergency sheltereissä eli huonosti suomennettuna hätäsuojissa. Nukuin packlinerissa, joka siis laitetaan rinkkaan ja kaikki tavarat laitetaan sen sisälle ettei ne kastu, vaikka rinkka kastuisikin. Yöllä oli kova tuuli ja heräsin ainakin miljoona kertaa siihen. En oikein tiedä kuinka paljon tai hyvin nukuin, koska tuntui siltä, että olin koko ajan hereillä, mutta silti nukuin yllättävän hyvin. Alkuyöstä oli hiukan ongelmia sopeutua, mutta lopulta se oli ihan mukavaa.
Seuraavana päivänä olikin rankin osuus tiedossa, noin 10 kilometrin reissu. Jouduttiin lyhentämään matkaa tuulen takia. Alunperin meidän oli tarkoitus ylös Mt. Covelle (1080 m) ja matka olisi ollut noin 12 km, mutta ei ollut mitään järkeä lähteä kiipeämään niin kovassa tuulessa mihinkään. Joten päivän korkein kohta oli vain 572 metriä. Pysähdyttiin matkalla myös yhdellä Hutilla, tuvalla, joka on rakennettu 1946. Se oli ihanan pikkunen ja söpö.
Tällä matkalla vietin suurimman osan ajasta yksinäni, koska en ole viimeistä sakkia, mutta en pysy etuporukan perässä. Mutta siinä mulle jäi hyvin aikaa ajatella kaikkea ja olen nyt yrittänyt saada itseäni kiinni ajattelenko englanniksi vai suomeksi. Suurimman osan ajasta taidan ajatella englanniksi ja äsken, kun laskin kartasta kilometrejä tein sen automaattisesti englanniksi. Mutta nyt mulla taitaa olla meneillään jonkinlainen vaihde jonka yli mun pitää päästä. Ajattelen englanniksi, ja näin taas unen englanniksi ja sopeutuminen on hyvässä mallissa, mutta kun puhun Suomesta käytän me-muotoa. Sanon, että me Suomessa teemme niin ja näin. Olen nyt yrittänyt päästä tästä ajatuksesta pois. En kaipaa Suomeen, mutta mulla on todella paljon ajatuksia mitä teen kun tulen takaisin. En elä hetkessä, ja se olisi aika tärkeää.
Toinen yö vietettiin Totara Flatseillä. Siellä päätettiin otta teltta käyttöön, koska tänään aamulla oli määrä sataa. Ja ehkä mukavuussyistäkin päädyttiin kolme tyttöä telttaan. Illalla tehtiin ansoja eläimille ja mä ahkerana tein jousen ja nuolen. Se oli yllättävän hyvä, mutta no aika hyödytön. Ennen kun metiin nukkumaan pidettiin myös hyvä juttu tuokio meidän teltan edessä. Puhuttiin elämän suurista viisauksista ja elämän tarkoituksista ja päädyttiin aika hienoihin lopputuloksiin. Yöllä olin todella ulkona, siis psyykkisesti. Heräsin kaksi kertaa siihen, että nousin istumaan ja mietin missä ihmeessä olen ja mitä mun piti tehdä. Onneksi aina tajusin, että mun pitää jatkaa nukkumista.
Aamulla tuntui siltä, että olisin nukkunut paremmin emergency shelterissä kun teltassa. En tiedä miten se voi olla mahdollista. Tämän päiväinen kävely alkoi vähän erikoisemmin, nimittäin jouduttiin ylittämään joki. Jakauduttiin kahteen eri ryhmään ja mun ryhmässä oli kolme jätkää, minä ja Sanni. Vesi oli jäätävän kylmää ja ylettyi melkein mun vyötärölle. Onneksi olin laittanut vain shortsit jalkaan, joten ne kuivui aika nopeasti, mutta kengät oli vielä märät kun tulin kotiin. Tunsin joka askeleella litinän ja lotinan. Tyhjensin kyllä mun kengät ja yritin puristaa kaiken mahdollisen veden pois minkä vain sain. Kun päästiin joen toiselle puolelle ja seuraavalle tuvalle lähdettiin väärään suuntaan ja huomattiin se vasta 20 minuutin kävelyn jälkeen. Joten käännyttiin takaisin ja aloitettiin loputon 2 tunnin ylämäki. Mutta en inhoa ylämäkiä. Eniten inhoan alamäkiä. Olen todella outo, tiedän sen. Mutta on liukasta ja selässä on 15 kiloa lisäpainoa ja jos oikeasti liukastuisin niin olisin ainakin 10 metriä alempana mustelmilla ja aika varmasti murtumillakin. Se on vain pelottavaa. Loppumatkan alamäestä olinkin jo aika epätoivoinen, koska halusin sen vain loppuvan. Mutta ylhäällä näin jonkin aivan toisenlaisen maailman. Kaikki puut oli kuin kuorrutettu pehmeällä vihreällä karvamatolla. Itse puita ei edes näkynyt ja lehdet olivat vain puiden lavoissa. Hienointa koko maisemassa oli, että koko huippu oli pilven peitossa eli pieni untuva ympäröi kaikkea. Ja puut eivät olleet suoria vaan käkkäriä ja sojottivat joka paikkaan. En olisi yhtään ihmetellyt jos jossain olisin nähnyt pienen keijun liitelevän. Se oli niin maagista ja upeaa. Tuntui kun aika olisi pysähtynyt.
Kokonaisuudessaan tramp oli aivan mahtava. Jos todella haluaa nähdä Uutta Seelantia kannattaa lähteä vaeltamaan. Nähdä kaikki ne maisemat ja kuinka maisema voi vaihtua niin nopasti. Aloin oppimaan millaisissa korkeuksissa kasvaa mitäkin. Mitä alemmas mennään alkaa kuulua hirveätä meteliä sirkkoja muistuttavista hyänteisistä ja kasvillisuus menee pusikkoiseksi. Keskivaiheilla on isoa metsää, paljon ferniä, korkeammalla aivan peintä pusikkoa tai lumoavaa taika metsää.
Mutta jos todella haluaa tietää miltä se tuntuu niin ottaa 15 kiloa reppuun ja etsii mahdollisimman jyrkän ylämäen ja kävelee sitä 2 tuntia putkeen. Lantion seudulle alkaa muodostua mustelmia, jaloissa ei oikein kierrä veri, juomavesi alkaa ehtyä, vaikka tietää, että vettä pitäisi säästää, koska seuraava joki tai puro on vasta parin tunnin päässä tai vasta päivän matkan lopussa. Huomasin tällä reissulla, että mun polvet kertovat rankasta matkasta. Ne ei näköjään tykänneet jyrkistä alamäistä, mutta kyllä ne siitä. Niska ja hartiaseutu on myös kireällä ja voisin pyytää siskoa hieromaan sitä vähän, koska huomenna on orkesteri konsertti ja pitäisi vielä treenatakin vähän, koska ollaan oltu siskon kanssa vain kaksissa treeneissä, koska ne tarvitsi kiireellisesti 2. viulisteja. Ja sunnuntaina on 6.15 am lähtö koululta Wellingtoniin Dragonboating kilpailuihin.

Yritän vielä kirjoitella vähän ajatuksistani ja ehkä vähän pienemmissä teksteissä, koska tästä nyt tuli hiukan pitkähkö. Eli kiitos jos joku jaksaa lukea!
Yritän myös laitella kuvia mahdollisimman nopeasti..

http://open.spotify.com/track/2rwi1YvtdiAwwc0xMQqf9d

Balloons and Horses

Taas on tapahtunut vaikka mitä. Torstaina käytiin katsomassa Balloons Over Wairarapa avaustapahtumaa, jossa kaikki noin 20 kuumailmapalloa ajoi, tai siis pelkät korit trailereissa, läpi Cartertonin keskustan. Meillä oli ilmapalloja ja koska pallo jonka kyydissä olin oli panda niin joillain oli panda-korvat ja kaikki oli muutenkin mustavalkoista. Mutta kun puhallat ilmapalloja, jotka näyttävät mustilta muista, että niistä tulee enemmän liiloja kun puhallat.

Huomaan, että käytän sinä-muotoa ja välillä en osaa vääntää sanoja oikeaan sanajärjestykseen suomeksi, kun yritän puhua. Mutta silti, kun puhun Suomesta sanon me muodossa, eli siis en ole sisäistänyt ajatusta, että olen kiwi. Enkä todellakaan vielä ole kiwi!

Viikonloppu tuli taas vietettyä Castlepointissa HorseRacessa. Jäin koukkuun vedonlyöntiin ja hävisin $16. Pelattiin myös pokeria ja hävisin aika voimakkaasti plus otin lainaakin enkä pystynyt maksamaan sitä takaisin. Pelattiin siis ilman rahaa, mutta ensi kerralla voitaisiin pelata $10. Käytiin tänään myös yhdessä luolassa. Se oli aivan sairaan hieno. Sieltä näkyi läpi toiselle puolelle, mutta koska vesi oli niin korkealla ei voitu mennä läpi.

Oli siis mahtava viikonloppu. Ja ensi viikolla on taas koko ajan jotain menoa. Jouduttiin siirtämään Tramping reissua ma-ke to ke-pe, koska ma-ke sataa koko ajan. Lauantaina on orkesteri keikka ja harjoituksia on ollut yksi ja tiistaina onneksi on toinen. Pitäisi vähän treenailla. Ja sunnuntaina Dragonboating kilpailut Wellingtonissa. Siitä tulee niin hauskaa! Mennään kai minibussilla vuorten yli ja koko päivä vietetään meren lähellä. Kisoja on noin 4 ja tietysti haetaan vain kultaa.
Koko seuraavaa viikkoa varjostaa kuitenkin mun pieni nuha, ja musta tuntuu, että olen tulossa kipeäksi. Mutta oli mikä oli Dragonboating kisoihin menen, piste!

Thoughts

You can just be what you are, nobody can take it away from you. If you have a dream, go for it, don't let anybody be on the way (ainakin siihen asti, kun dream ei vaaranna ketään muuta). Don't let other people say what you have to do, listen to them, 'couse usually particularly good friends have something clever to say, but your the one who makes the final desicion.

I've learned something really valuable. Somepeople try to pull you down, even when they don't themselves understand it, and you have to be enough clever to close your ears and stop listening. If your not good at something, you can only be better. And it's never too late to try something new. Maybe I'm not in that kind of age that I can say that but still it's true. I think it's funny how everybody knows these kind of clichés but who really know what they mean. Who really does things like they "should be done"?
I learned this from my music teacher. Now I really started to think about that. I've been a bit pussy. I've done it also in here. Why? Why? Why is it so hard to just do something?

Athletics Day and Gandalf!!

Eilen oli Athletic's Day at school. Kaikki pukeutuivat house-väreihin ja olivat kannustamassa omia kilpailijoitaan. Pari viikkoa sitten oli karsinnat ja eilen oli kaikkien esimerkiksi juoksussa 14 parhaan karsinnat finaaleihin. Lajeina oli 100m, 200m, 400m, pituushyppy, kuulantyöntö ja kiekon heitto. Lopuksi oli vielä viestijuoksut jokaiselta ikäluokalta, Under 14, Under 15, Under 16 ja Under 19, tupien välillä. Mä olin edustamassa Tararuaa Under 19 Girls -ikäluokassa. Ja jokaiselta kotilokalta oli myös oma ryhmänsä, mutta en ollut siinä mukana.
100m Under 19 Girls pääsin finaaliin asti, jossa kilpaili 8 parasta. Olin 6, mutta kaikki muut harrastivat yleisurheilua tai muuten urheilivat paljon. Kaikki sanoi, että olen nopea ja harrastanko jotain urheilulajia, mutta oli pakko vastat, että mun ainoa urheilu Suomessa oli kävely tai itseasiassa juoksu bussipysäkille ja bussipysäkiltä kouluun, ja sama takaisin. Juoksin myös 200m ja pääsin tekemään kiekonheittoa ja pituushyppyä. Kiekonheitto oli niin huono. Olin karsinnoissa saanut 19 metriä ihan tosta vain, mutta nyt sain vain 17 metriä. Pituushyppy meni ihan hyvin, tulin kolmanneksi, kun hyppäsin 4,11 metriä. Koko athletics juttu ei kuitenkaan ollut paras idea mun vasemman reiden ja polven mielestä, joten juoksut nyt meni miten meni ja olisin varmaan hyvänä päivänä hypännytkin pidemmälle ja päässyt toiseksi.
Koko athleticseissa kerätään siis pisteitä omalle Houselle. Pisteitä kerätään koko vuosi erilaisissa tapahtumissa ja vuoden lopuksi katsotaan kuka voitti. Tararua oli viime vuonna toiseksi viimeinen, mutta sen ei pidä antaa häiritä. Tänä vuonna noustaan. Sain ainakin pari pistettä, koska olin melkein aina ainoa Tararualta tekemässä kaikkia Athleciseja.

Pahoittelen muuten huonoa suomenkieltä. Alan huomata, ettei mun joissain lauseissa oikein ole mitään järkeä, mutta en osaa korjata niitä. Torstaina unohdin mikä on neljä suomeksi. Yritin tehdä yhtä äänenavausta suomeksi. Aloitetaan yhdestä äänestä ja jokainen numero on tietty ääni, aina kokonainen korkeampi. "One - one, two, one - one, two, three, two, one - one, two, three, four, three, two, one ..." Suomeksi laskut tyssäsi kolmeen.
Olin siis torstaina Wellingtonissa kuuntelemassa yhtä kuoroa UK:sta. Laulu oli todella puhdasta, mutta sooloja oli hiukan liikaa ja olisin halunnut kuulla a capellana, koska koko ajan mukana oli orkesteri. Mutta oli todella hyvä. Ja päivän kohokohta oli, kun bongattiin Sir Ian McKellen! Ihmeteltiin ensin, että mies näyttää todella tutulta ja lopulta käytiin kysymässä: "Anteeksi, mutta näyttelittekö te Gandalfia Lord of The Ringsissä?" KYLLÄ OLI!! Sir oli niin söpö sen poikaystävän kanssa pinkki neule päällä. Ne oli katsomassa samaa konserttia kuin me. Ja jätkät kävi samassa vessassa kun se. Kysyttiin saadaanko ottaa kuva, mutta ei saatu.. Olen ollut samassa konsertissa ja puhunut McKellenin kanssa. Ja sain vielä tietää, että yksi meidän koulun opettaja on ehkä mukana The Hobbit -leffan kuvauksissa hobittina. Hän on oikeasti ihan hobitin näköinen. Ja hauskinta on, että osa hänen perheestä on ollut mukana aikaisemmissa leffoissa.

Tänään on todella huono sää. Meidän piti mennä tänään serkun synttäreille, mutta joet tulvii yli ja tukkii tiet. Wellingtonissa on annettu tuulivaroitus 120-140 km/h tuulelle. Koko yön on satanut kaatamalla ja töissä oli mukava kuunnella sadetta peltikaton läpi. Töissä, kun sanoin, että tänään on mun serkun synttärit, niin kaikki olis, että onko mulla täällä sukulaisia vai onko se tullut tänne asti ja huomenna se lähtee Suomeen. Ei, ei, ei, ei.. Mulla ei ole serkkuja tai sukulaisia täällä (taas yksi hyvä syy tulla Uuteen-Seelantiin) ja kyseessa on siis mun hostserkku. Olin siis töissä viime yönä kello 8 pm - 3.45 am. Onneksi sain kyydin kotiin koulukaverilta, niin ei tarvinnut kävellä tossa säässä kotiin.


Puhuin yksi päivä Sannin kanssa kuinka meistä on tullut paljon hiljaisempia kuin Suomessa. On mukava vain kuunnella ihmisiä. Ihmiset ei oikeasti tunnistaisi mua jos näkisi mut näin hiljaisena. Alkuviikosta äiti tuli aamulla kysmään onko mulla kaikki okei, koska olen niin hiljaa. Kotona en puhu paljoa, koulussa puhun yleensä jos joku puhuu mulle, muuten olen aikalailla hiljaa. Istuskelen Common Roomin sohvalla ja kuuntelen muiden juttuja. Jos en ymmärrä jotain sanaa, yritän ymmärtää asiayhteyden. Tykkään olla hiljaa. En pysty kuvittelemaan, että sanon tämän ääneen, mutta tykkään siitä, että saan vain istua ja olla. Välillä suljen itseni kokonaan englannilta, Common Roomissa kuulen vain puheensorinaa, mutta en pysty erottamaan mitään. Silloin ajattelen jotain aivan omaa. Kuinka onnellinen olen, kuinka ihana mahdollisuus tämä on ja niin kuin Sanni sanoin "You can't buy experiences, you have experience them."

Eilen huomasin, että mun piti oikeasti ajatella, että ihmiset puhuva englantia, eikä se ole mun äidinkieli. Se tuntuu nykyään niin luonnolliselta, ja pikkusen pelottaa, että jossain vaiheessa alan vain puhumaan suomea, mutta aina kun avaan suuni automaattisesti sieltä tulee englantia. Pitää välillä oikein ajatella, että puhun englantia enkä suomea. Enkä välttämättä muista olenko käynyt keskustelut suomeksi vai englanniksi, koska se on melkein se ja sama. Yllätyin myös eilen töissä, että aloin automaattisesti laskemaan tuotteita englanniksi.