Viikko jäljellä

Musikaalikausi on nyt ohi ja stressi siirtyy muualle.

Nyt alkaa näkyä kaikki tää kiire ja lähtövalmistelut. Lentoliput tuli toissapäivänä, mutta vielä uupuu viisumi ja hostperhe. Viisumin kanssa tuli siis sellaisia pikku ongelmia, kun Itellalta tuli kirje, missä ilmoitettiin papereiden olleen irrallaan. Passi ja hyväksymispaperit oli siis hukassa. Onneksi, kun mentiin isän kanssa hakemaan uutta passia saatiin tietää, että vanha oli löytynyt. Ja hyväksymispaperit oli jatkanut matkaansa Haagiin asti. Mutta sitten tuli eteen seuraava ongelma, kun hyväksymispapereissa oli mulle väärä syntymäaika (1995) ja Uuden Seelannin koulukin oli hyväksyny mut sillä väärällä syntymäajalla. Explorius lupasi hoitaa ne paperit ja lähettää suoraan Haagiin.

Lentoni menee siis Helsinki - Lontoo - Hong Kong - Auckland - Palmerston North. Lentoaikaa yhteensä n. 27 tuntia. Matkustan siis Lontoosta eteenpäin vierekkäin ruotsalaisen kanssa. Lento lähtee tiistaina 24.1. klo 16.00 ja olen perillä Palmerston Northissa torstaina 26.1. klo 18.35.

En ole aloittanut vielä pakkaamista. Viuluun pitää hankkia uusi kotelo ja jousi ja edellinen viulu pitää palauttaa musaopistolle. Varasin juuri ajan kampaajallekin. Kaupassa pitäisi käydä. Tarvitsen takin ja parit kengät ainakin. Kamera-, tietokone- ja kännykkäongelmia ei ole ratkottu eli kiirettä pitää. Plus kouluun yksi 2-3 sivun henkilökohtainen essee, joka käsittelee murhaa.

Msuikaalin viimeisessä esityksessä, eilen, olin aivan varma etten itke, mutta viimeisen biisin ennen kiitoksia viimeisellä soinnulla mun ääni sortui täysin enkä voinut enää jatkaa laulamista. Kyyneleet vaan alko valua mun poskia pitkin. Itkin osaksi siksi, koska musikaali loppui, mutta tajusin, etten nää kaikkia näitä ihania ihmisiä pitkään pitkään aikaa. Itkin ja nauroinki välissä, mutta tunteellista se oli. Pidin myös puheen koko musikaaliporukalle. Se nyt oli mitä oli, koska koko ajan mun piti kerätä itteni, että jaksaisin ja pystyisin vielä jatkaa puhumista.

Ajatuksenkulkua

Voi ei! Pienimuotoinen paniikki iski eilen illalla, kun puhuin Riikan kanssa ja sain kuulla, että olen enää 27 päivää Suomessa. Tuntuu niin karulta, että lähden näin nopeasti. Kesällä se ei varmaan iskisi niin pahasti koska ihmisiä ei nää esimerkiksi koulussa joka päivä vaan vain välillä. Nyt kun joka päivä oon koulussa ja yhtäkkiä en menekään kouluun vaan toiselle puolelle maailmaa se tuntuu niin oudolta ja kaukaiselta. Kuitenkin haluun mennä ja lähteä.

Nyt aijon kuitenkin keskittyä täällä olemiseen ja olla mahdollisimman paljon kavereiden kanssa. Vaikka mulla onkin onhjelmaa tammikuulle ihan sikana yritän keksiä aikaa kaikille. Helpompaahan se olis jos voisin käyttää yhden päivän viikossa lisää. Ensi viikollakin en varmaan koko viikkoon pysty näkemään ketään, koska musikaalitreeenit on niin tiheesti, ja sitten vielä ensi-ilta lauantaina. Seuraavalla viikolla helpottaakin, mutta silti en saa ottaa liikaa juttuja, koska sitten en itse jaksa. Lähtö on kuitenkin aika rankka muutos. Kyllä mä varmaan kielellisesti jotenkin pärjään eikä kavereiden saamisessa tule olemaan hirveästi ongelmia.

Aamulla suihkussa mietin kuinka en enää kuukauden päästä pääse tähän samaan suihkuun. Herään jostain aivan toisesta sängystä, todennäköisesti aivan eri kellon aikaan. Aamulla vastassa ei ole enää samaa koiraa heiluttamassa häntää eikä pikkuveljien kanssa voi nahistella jostain tyhmästä asiasta. Äiti ei ole nalkuttamassa perässä (:D), eikä isä ole tunkemassa suihkuun lenkin jälkeen juuri kun itse on menossa suihkuun.

Siellä joudun myös todennäköisesti tekemään paljon enemmän kotihommia kun nyt. En nyt kotona esimerkiksi pese itse omia pyykkejä. Kerran viikossa perjaatteessa siivoan oman huoneeni ja imuroin oman osan talosta (usein en vaan ole kotona joten isä imuroi ja huone on siinä kunnossa missä on), tyhjennän tiskikoneen aina kun levon tai teen ruokaa (jota teen aika usein) ja vien koiraa ulos aina kun on mahdollista.


Sain joululahjaksi kaikkea tarpeellista vaihtarivuotta ajatellen. Sain survivalpack, joka sisälsi myös 50 NZ Dollar. Varmaan hienoin seteli minkä oon koskaan nähnyt! Sain ihanan yöpuvun, paljon kirjoja, jotka varmasti tulee tarpeeseen ainakin lentokoneessa koska lennän koko 30 tuntia yksin, lahjakortin et voin vielä ostaa perus vaatteita mukaan ja vaikka mitä muuta.
Lentoa varten muutenkin otan paljon musiikkia, kirjoja ja lehtiä mukaan. Osan ostan varmasti vasta lentokentällä, ettei tule liikaa painoa. En muuten ole hirvästi ajatellut pakkaamista, mutta ehkä se ei vielä ole niin ajankohtainen aihe. Jonkin verran kuitenkin, että mitä kaikkea suurinpiirtein otan mukaan ja mitä jätän tänne. Vaatetuksessa tulee ongelmaksi mun tyyli. Lähtövalmennuksessa puhuttiin siitä kuinka ei käytetä toppeja! Ja ainoat paidat joita oikeastaan pidän ovat toppeja.. Ajattelin tehdä taktisesti, että laitan kuitenkin aina topin paitojen alle niin tuntuu sentään jotenki mukavammalta koska en voi kestää t-paitoja.


Tulipa nyt paljon tekstiä... Mutta jos en kirjoittele ennen Uutta Vuotta niin Hyvää Uutta Vuotta 2012 kaikille!!