<3

Kääk! Avaan Facebookin, mulla on hyvä fiilis, ei ole yhtään ikävä ja muutenkin menee hyvin. Mutta ensimmäisenä silmille iskee Wanhojen kuvat ja kaikkien ystävien kauniit puvut ja jumalattomat kauniit kasvot. Tuli heti pieni flashback ja miten voisin olla nyt siellä paikalla samoissa kuvissa, voisin pitää kaunista prinsessamekkoa ja leikkiä prinsessaa sen kaksi päivää, nauttia ystävien seurasta ja nauraa vatsa kipeäksi.

Mutta mä olen täällä. Alan nyt päästä kiinni tähän elämään täällä. En osaa kuvitella, että olen ollut täällä kohta kuukauden. Ihan mieletöntä. Koulussa pystyn jo huutamaan jonkun perään ja kysymään ja puhumaan tosta vain jotain. Eilen kävin koiran kanssa lenkillä ja se oli ihanaa. Aurinko paistoi oli varmasti 25 astetta varjossa ja sain ihanasti aurinkoa. Paloinkin pikkusen, mutta vain vähän. Mulle on tullut jo selkeät shortsien rajat jalkoihin ja kyllä vähän huomaa, että olen ruskeampi kuin olin Suomessa.

Huomasin viime viikolla, että tämä viikonloppuinen suomen puhuminen ja kirjoittaminen ei te hyvää mun englannin taidolle, ja yritän tehdä sitä mahdollisimman vähän. Mutta hyvä uutinen on se, että NÄIN ENSIMMÄISEN UNEN ENGLANNIKSI! Heräsin yöllä siihen, että puhuin unissani ja englanniksi. Se oli todella hämmentävää. Seuraava uni samana yönä oli puoliksi englanniksi ja puoliksi suomeksi.

Haikeeta, mutta taidan lähteä tekemään puutarhahommia, lenkille tai jotain järkevää, ettei tarvitse velloa tässä tunteessa. Voisin vaikka katsoa leffan Once Were Warriors. Todella väkivaltainen, raaka tarina. Luen sitä myös kirjana, siis englannin tunnnilla, mutta välillä voi olla hiukan ongelmia ymmärtää. Sisältää juomista, polttamista, hakkaamista, murhaamista itsemurhan.. Tarina on siis Maorien ongelmista, mutta ei todellakaan päde tuolla tavalla.

Ainiin ja tänään mennään Lenan kanssa katsomaan jotain tapahtumaa, missä on paljon eläimiä. Ei mitän hajua, mutta katsotaan. Ei sinne kävele kun 40 minuuttia.