Valentines Dayn pelastus

Voisin sanoa, että tänään oli mahtipäivä, ainakin eilisen tunnelmiin verrattuna. Jotenkin fiilis koulussa oli parempi, juttelin ihmisille enemmän ja muut jutteli minulle.
Eilen ymmärsin kuinka erilaista on, kun ei ole ketään kenen luokse voi koulussa mennä ja jutella. Suomessa pystyin menemään melkein kenen tahansa luo ja alkaa puhua jostain aivan älyttömästä jutusta. Täällä olen enimmäkseen yksin. Tunnilla tietysti opiskelen, saan ajan kulumaan nopeammin ja se ehkä helpottaa koulun käyntiä. Mutta, vaikka muut jotain puhuu, niin ei kukaan minulle puhu. Välitunneilla ja lunchtime istun yleensä yksin Senior Common roomin jollain sohvalla ja kuuntelen ja katselen muita. Yleensä ihmiset sanovat hi ja se on siinä. Joskus puhun pari sanaa jonkun kanssa, mutta yleensä se tyrehtyy nopeasti ja jään istumaan siihen porukkaan kuuntelemaan muiden juttuja.
Mutta ei se ole paha. Nyt, kun tällaista on jatkunut kaksi viikkoa, niin siihen tottuu. Mulla ei ole hirveää tarvetta puhua kenellekään, vaan voin vain istua ja yrittää ymmärtää jostain joitain tai vain teen omia juttujani. Se ei ole enään hirveää tai noloa olla yksin niinkuin se aluksi tuntui olevan. Sen verran olen ylepä itsestäni, että uskallankin mennä Common Roomiin istumaan, vaikka menenkin ja olenkin yksin.
Tänään oli kuitenkin hiukan erilaista. En tiedä johtuiko se Valentine's day:stä, mutta heti kun menin Common Roomiin ja istuin yksi tyttö kysyi multa, miten menee eilisen Dragon Boatingin jälkeen. Eilen oli siis ensimmäiset Dragon Boating treenit ja se on aivan ihanaa. Minut pistettiin veneen perälle, mikä on kaikkein raskain paikka! Mulla on lihakset semi kipeät ja sain mustelman sääreen. Se on vähän niinkuin kanootilla menisi, mutta kyydissä on 22 ihmistä melomassa. Edessä on yksi tyyppi huutamassa 1, 2, 3... ja takana yksi ohjaa. Jo 3 viikon päästä lähdetään Wellingtoniin kisailemaan.
Ja Janelle, joka on mun form class ryhmässä kysyi, haluaisinko lähteä ns. tutoroimaan Year 9 oppilaita, koska ei Janelle muuten olisi lähtenyt. Orkesterin ensimmäiset treenit alkoivat ja siellä ihmiset heitti läppää ja yksi jätkä sanoi, että mulle pitäisi antaa soolo, kun muuten tylsistyn. No siis biisit on vähän ei-niin-tasokasta -luokkaa kun Vaskiksessa. Mutta ei se menoa haittaa, koska siellä on mukavia ihmisiä ja toivottavasti saan tehtyä ainakin muutaman kaverin siellä.
Ihanana lisänä päivälle oli myös ensimmäinen piano tunti! Ei me mitään siellä tehty, mutta saan ruveta katsomaan internetin syövereistä itsellen jotain, mitä haluan soittaa. Haluan treenata vapaasäestystä, jotta voin jossain vaiheessa säestellä itseäni, kun laulan. Mut on myös buukattu laulamaan musiikin competition ryhmässä sooloa. Meillä on neljän ihmisen ryhmä: rummut, kitara, piano ja laulu, ja tarkoituksena jokaiselle ryhmälle on tehdä oma biisi, joka lopuksi esitetään ja katsomaan "mikä on paras".

Hankalinta tässä kaikessa on vielä, että elän kaksoiselämää. Mutta en kokonaan kumpaakaan. En oikein ole täällä vielä "in", enkä ole enään Suomessa "in". olen vain tälläinen agentti, joka hyppii elämästä toiseen. Kukaan täällä ei tiedä millainen olin Suomessa, eikä kukaan Suomessa tiedä miten täällä elän.
Ei tämä nyt kuitenkaan (välttämättä) tarkoita, että vedän täällä aivan ranttaliksi ja huidon menemään, sillä ei kukaan jaksa katsoa sellaista paskaa koko vuoden. Erityisesti minä.


Happy Valentine's Day Everybody <3