Loppujen lopuksi olikin hyvä päivä. Katsoin sen Once Were Warriors ja luin kirjaakin vähän eteenpäin. Käytiin kaupungilla siskon kanssa ja mä huomasin addiktioni birthday cardeihin. Siis rakastan näitä kaikkia kortteja ja voisin ostaa koko kaupan tyhjäksi, jos voisin. Päätin myös jossain vaiheessa tehdä tästä koko jutusta kuvakirjan. Tai ei välttämättä iFolor kuvakirja - se on helppoa ja vaivatonta.. Aion tehdä aidon ja alkuperäisen kuvakirjan mitä ei jokaisella nykynuorella olekaan! Tulostan parhaat kuvat ja kokoan ne kirjaan, ja kun se on täynnä lähetän sen Suomeen.
Päätin muuten myös muuttaa hairlookia aika lailla, mutta en vielä kerro miten jos se ei toteudukaan. Mum sanoi heti, ettei se sovi mulle koska mulla on niin nice hair. Mutta aion olla rebel ja vähän leikkiä.
Tänään oli myös aivan ihana sää! 27 astetta lämmintä, pari pilven hattaraa taivaalla, mutta se siinä. Ja huomiseksi on luvattu 30 astetta. Sain aurinkoa, paloinkin vähän jalkapöydistä, käsistä ja jaloista. Ja kyllä, kyllä minulla oli aurinkorasvaa, jonka suojakerroin on 30. Ei täällä oikeastaan myydäkään muita kuin 30.
Pidettiin siskon kanssa itkuhetki. Molemmat itkettiin toisillemme elämän murheita maan ja taivaan väliltä. Sisko sanoi, että nyt voisi itkeä jos uskaltaisi, menin ja halasin häntä ja hän alkoi itkeä. Puhuttiin pitkään siskon perheestä ja huomasin, että meillä on hyvin samanlaiset perheet ja taustat. Kun Lena otti puheeksi veljensä mulla tuli kyynel silmään. En voinut enään pidätellä koko päivän pidäteltyä itkua. Se oli niin hyvä. Ja sain puhuttua kaikesta ja nyt tuntuu paljon paremmalta. Puhuttiin ainakin kaksi tuntia. En ole aikaisemmin itkenyt täällä. Eli vaihtarivuoden ensimmäiset itkut itetty. Mutta se ei ole paha asia. Kyllä ihmisen muutenkin itkevät eikä se tee eroa tähän elämään.
Nyt ymmärrän minkälainen on ikävä kuukauden jälkeen. Huomenna aion tehdä kaikkea paljon enkä jäädä minkään netin kanssa pähkäilemään sillä se ei auta mua yhtään. Mun pitää selvitä täällä vielä monta kuukautta eli mun pitää ryhdistäytyä. En ajatellut, että tulen täällä itkemään ikävästä, enkä nyt tiedä minkälaiseksi tämä luokitellaan. Ei mulla ole varsinainen ikävä, mutta jotenkin muistan vain kuinka ihania ihmisiä mulla on. Ihmisiä,jotka välittävät musta. Joiden luokse voin aina mennä, iloisena tai surullisena. Ihmisiä, joista välitän. Ihmisiä, joista en luopuisi, en vaikka mikä olisi. Joiden luokse haluan palata. Ihmisiä, joiden haluan säilyvän mun elämässä. Ihmisiä, joiden kanssa voi myös riidellä. Ja joita saa rakastaa koko sydämestään.
Oon muuten tajunnut, että joskus musta tulee todellinen diva ja mun sisäinen bitch herää henkiin. Ei ole muuten mukavaa katseltavaa. Ja joku tietää hyvin (Jenny), miten rasittava voin olla kun korjailen joitain pikkutarkkoja asioita. Olen yrittänyt hillitä itseäni, mutta ain välillä asiat lipsahtelee mun suusta.
Olen niin onnellinen, että mulla on sisko. Mikään ei ole niin terapioivaa kuin siskon kanssa puhuminen, ja seuraavaksi hyvän musan kuunteleminen ja ajatusten kokoaminen kirjoittamalla. Aloitettiin siis puhumaan, koska mum joutui lähtemään kiireästi pois, jos nyt voisin sanoa ikävän tapauksen takia. Joten saatiin hyvä aika puhua ja tapahtuma laukaisi monia tunteita, muistoja ja ajatuksia molemmissa meissä. Jos mulla ei täällä olisi siskoa, en varmaan olisi koskaan tullut puhuneeksi asioita. Olisin ehkä kirjoittanut diaryyn pari asiaa parin päivän päästä. Olisin sulkenut aamuisen itkun ja tämän illan itkun syvälle sisinpääni ja se nyt ei ole hyvä. Kiitos siis siskolleni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti