Noniin upeaa, olen kirjoittanut jo kaksi PITKÄÄ viestiä, ja MOLEMMAT katosivat tosta noin vaan jonnekin hyperavaruuteen!! Nyt tallentelen koko ajan joka kirjaimen välissä ettei vaan katoa enää yhtään mitään..
Mutta ensin vähä materialistista juttua...
Soitin tänään Exploriukselle ja kyselin pari asiaa viisumista, mutta samalla sain tietää, että lähtöpäiväksi on varmistunut 24.1. Hyvä uutinen on se, että en todennäköisesti joudu sittenkään lentämään yksin koko aikaa vaan saan seuraksi ruotsalaisen tytön. Hienoa siinä on sitten hyvää aikaa kerrata ruotsiakin.
Lentokentälle olen ajatellut jo kutsua vain pari ihmistä. Perhe on ykkönen ja toivon, että molemmat pikkuveljet tulisivat paikalle vaikka mikä olisi. Isovanhemmistakaan en tiedä haluanko heitä sinne, koska en halua mitään yltiösuurta tapahtumaa. Haluan, ettei tilanne karkaa käsistä ja mullekin on helpompi huomioida ja keskittyä vähempään määrään ihmisiä.
Kävin tänää myös shoppailemassa alennusmyynneissä, mutta sen olen oppinut, että melkein poikkeuksetta kaikke vaatteet tai tavarat mitä löytää alesta on normaalihintaisia tuotteita. Niin kävi nytkin. Ostin nyt vain kaikkea yleishyödyllistä jota ei tarvitse pelätä, että ne jää tänne käyttämättömänä eivätkä lähde mukaan. Mukaan sattui siis pari toppia, musta ja valkoinen, alusvaatteita ja hame. Kävin myös kuolaamassa paria kameraa, joista toisen olen päättänyt hankkia mukaan ikuistamaan maisemia, paikkoja ja ihmisiä.
... ja sitten oikeaa asiaa.
Faktahan on, että olen Suomen maaperällä enään 24 päivää ja noin 16 tuntia!
Pelottavaa on se, etten itse ymmärrä sitä.
Välillä tuntuu siltä, että loukkaan muita, koska en pysty vielä käsittämään mitä on tapahtumassa. Toisista voi tuntua ettei mua kiinnosta tai en välitä ollenkaa. Elän niin hetkessä ja olen sen verran spontaani, että voi olla, että ymmärrän vasta lentokentällä, että tämä on menoa. Ja siksi haluan sinne vain kaikkein tärkeimmät ihmiset paikalle. Eikä tällasia isoja asioita ei voi ymmärtää ennen kun on itse kokenut ne. Vaikka tiedän, että vastassa on kulttuurishokki, kielimuutos ja vaikka mitä muuta, en pysty kuitenkaan ymmärtämään millaista se todellisuudessa on. On totta, että toiset selviytyvät paremmin kuin toiset tuonlaisista ongelmista tai muutoksista, mutta kukaan ei voi olla täysin valmistautunut siihen. Pystyn opiskelemaan englantia hyvin, että pärjään sillä, pystyn etsimään tietoa Uuden-Seelannin tavoista, pystyn valmistautua jetlagiin, mutta en pysty silti poistamaan sitä, että kaikki on erilaista käytännössä.
Tuntuu karulta myös vain jättää kaikki tänne ja aloittaa "uusi elämä" jossain muualla. Tuntuu kuin heittäisin pois kaikki ihmiset joista välitän. Välillä olen myös miettinyt, jos voisin pysäyttää ajan täällä, elää vuoden Uudessa-Seelannissa ja sitten taas jatkaa elämää juuri siitä mihin se jäi. Mutta mun on pakko vaan hyväksyä, että ihmiset kasvaa ja muuttuu, kaveriporukat muuttuu, eikä kaikki ole samalla tavalla kun palaan.
Vaikka en ymmärtäisikään asian suuruusluokkaa ja seurauksia kunnolla, oon miettiny useasti miten muut ottavat tämän. Jotkut kertovat suoraan kuinka vaikeaa se on ja se on ihanaa! Ja se myös auttaa mua ymmärtämään tätä.. Se, että mulle vaan kertoo, että olen täällä enään 26 päivää tekee ihmeitä. Ajatukset alkavat hyrrätä ja ymmärrän edes hetkeksi, miten asian laita oikeasti on. Huolehdin välillä ehkä liikaakin miten muut jaksavat ja yritän myös keskittyä omaan itseeni, jotta jaksan sitten ottaa vastaan kaiken ikävän, shokit ja muutokset. Ehkä siinä on jotain perää, kun mun sanotaan olevan sellainen äiti hahmo. Nyt täytyy myös muistaa, että olen menossa yksin maailman toiselle puolelle ja siellä mun täytyy itse pystyä hoitamaan kaikki mun asiat. Vaikka mulla onkin tukea siellä, kuten hostperhe, ja aluevalvoja, ei ne pysty hoitamaan mun henkistä kuntoa. Mun täytyy itse pitää itseni kunnossa.
Kyllä tää alkaa mulle vähitellen valkeamaan missä mennään. Monia asioitakin on vielä mitä pitää hoitaa, mutta ei paljoa. Kaikki maksut pitäisi olla maksettu ja enää puuttuu viisumi. Lentoliput tulee sitten jossain vaiheessa postissa, ja isäntäperhettä odotellessa.
Ai niin voisin kertoakin tässä samalla mistä tulee blogini nimi. Eli Kiwi tarkoittaa uusiseelantilaista ihmistä ja Do on murteella Party. Joten nopea suomennos on Uusiseelantilaisten Juhla!
Hyvää Uutta Vuotta kaikille :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti