Maahantulo lomakkeeseen jouduin vastaamaan kysymykseen olenko ollut farmilla viimeisen 30 päivän aikana ja tottakai olen ollut. No jouduin sitten menemään erikois tarkastuksen kautta, mutta eihän ne edes avannut mun laukkua, koska vastasi ettei mulla ole yhtään likaisia vaatteita mukana. Ja mun Visakin toimi ihan hyvin. Ärsyttää vain välillä vastailla kysymyksiin asutko Uudessa Selannissa? No teknisesti en mutta käytännössä kyllä.
Mun suomenkieli pääsi todelliselle koetukselle, kun saavuin Satun luokse. Vastasin ensin kaikkeen aika lailla englanniksi, mutta kyllä se sitten siitä alkoi toipua. Pääsin kuitenkin puhumaan englantia Satun puolison ja poika-in-lawn kanssa, joten se helpotti asiaa huomattavasti. Ja joka kerta kun Satu tai Inkeri puhuivat Suomea, mulla meni hetki että aloin ymmärtää. Yhden kerran en ymmärtänyt kokonaista lausetta.
Loppu illasta aloin jo päästä kärryille suomenkielen kanssa. Paitsi jos joku nopeasti sanoi mulle jotain suomeksi automaattisesti vastasin englanniksi. Ja pyysinkin anteeksi, että jos tulevaisuudessakin vastaan englanniksi.
Suomi tuntuu niin kömpelöltä.
Mutta jo nyt rakastan Sydneytä. En ole piitkään aikaan ollut suuressa kaupungissa. Ja tuntui jo ihanalta kävellä Wellingtonissa, koska kukaan ei tunne sinua, kukaan ei välitä mihin olet menossa.
Ja Mastertonin 23 000 ihmisen ja farmin 800 lampaan jälkeen 5,5 miljoonan ihmisen kaupunki tuntuu todella suurelta. Ja muutenkin, koska en varmaan koskaan ole käynyt näin suuressa kaupungissa. Tai en tiedä Berliinistä. Mutta kun ajo lentokentältä, joka aika keskustassa, kestää noin tunti Manlyyn eli suburb missä Satu asuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti